Saturday 21 September 2013

Blogin tarinaa & IHANA LANKA-ARVONTA!





5.4.2010 laitoin Sort of Pink -blogin pystyyn. Olihan mulla ollut blogi aikaisemminkin, mutta se oli ollut henkilökohtainen - lähinnä viestintäkanava ystäville ja perheelle mitä minulle kuuluu ulkomailla asustaessa. Silloin asuin Englannissa opiskelujen takia ja blogista tuli minulle yllättävän tärkeä. Kirjoittaa en ole osannut ikuna - enkä osaa vieläkään, mutta silti sieltä erilaisten sanankäänteiden ja kuvien takaa tuntui aina jäävän kiva jälki ja muistot eletystä elämästä ja erilaisista arjen hetkistä. Eli ehkä sieltä jostain se ajatus kyti, että kun palaan kotiin voisin jatkaa arjen asioiden kirjaamista. Tarkempi aihepiiri valikoitui luonnollisesti lähimmistä intresseistä eli sisustamisesta, käsitöistä ja ruoanlaitosta. Ruoanlaitossa en edelleenkään ole mitenkään järin edistynyt tai etevä, mutta intoa jostain kumman syystä löytyy edelleen. Innostun helposti uusista asioista ja siihenkin tämä bloggaamisen maailma on ihan mahtava inspiraation kanava ja muistilista.

Käsityöt harrastuksena on puolestaan kasvanut tässä aika lailla bloggaamisen myötä. Ennen käsillä tekeminen oli ennemminkin piirtämistä ja askartelua ja sen semmoista. Nykyään se on ehkä eniten lankahommeleita eritoten sisustuksen ja pienten asusteiden parissa. Ja kodin remontoimisen ja sisustamisen myötä käsillätekeminen hieman väkisinkin laajentuu myös erilaisiin maalaus/hionta/tuunaus/rakentelu/kasailumuotoihinkin. Ja mikäs sen parempaa, koska käsillä tekeminen on rentouttavaa ja palkitsevaa.

Blogin pitäminen on mulle rakas harrastus ja on ollut aivan ihanaa jakaa sitä teidän kanssa. Blogi ja minä olemme kasvaneet tässä kolmen vuoden aikana ja siellä ruutujen toisissa päissä on tilastojen mukaan käynyt hämmentävän monia samankaltaisten intressien omaavia tyyppejä mikä on aivan mahtavaa. Se, että jotkut teistä palaavat vielä uudestaankin hakemaan inspiraatiota ja muuten vaan tulevat hengailmaan tänne blogikotiini on ihanaa ja kannustavaa ja lämmittää mieltä, vaikka mitään varsinaista tavoitteellista toimintaa tämä ei ole ikinä ollutkaan. Olen teidän kautta löytänyt paljon uusia inspiraation lähteitä teidän omista blogeista, vinkeistä ja ennen kaikkea saanut iloa ja piristystä arkipäiviini ihanien kommenttienne ansiosta. Eli kiitos siitä teille :) Ja tähän liittyen....


IHANA LANKA-ARVONTA!

Huomasin tuossa yksi päivä, että blogilla on tuhannen "vakkariseuraajan" raja mennyt rikki kun laskee Bloggerin ja Bloglovinin seuraajat yhteen. Wau! Ja tästäpä syystä halusin järkätä teille jonkin kivan arvonnan! Ihanat ihmiset Snurressa halusivat osallistua tähän pieneen virstanpylväs arvontaan lahjoittamalla voittajalle 50e lahjakortin heidän upouuteen verkkokauppaansa! Aika ihana palkinto eikö vain? Yllä oleviin kuviin valkkailin omasta mielestäni ihania vaihtoehtoja.

Arvontaan osallistut helposti:

1. Tutustu Snurren lankavalikoimaan täällä
2. Jätä kommentti tähän postaukseen, jossa kerrot mitkä Snurren valikoimien langat sinua houkuttelevat
3. Muista lisätä kommenttiin nimimerkkisi/yhteystietosi, jotta saan sinuun yhteyden mahdollisen voiton sattuessa kohdalle :)

Arvonta päättyy la 5.10.2013

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!

Onnea arvontaan!

114 comments:

  1. Niiin paljon ihania lankoja...ja värit on herkullisisa----lankojen tuntu on vaan se tärkein jonka takia hankala netin kautta "tunnustella"...mutta eiköhän nuo kaikki alpakka langat ole livenäkin ihanan tuntuisia!!!

    ReplyDelete
  2. Ohho, mikä ihana arvonta! Onnea huikean hienosta kävijä- ja seuraajamäärästä, jota olen itsekin yhden lukijan verran kasvattanut. :)

    Mielelläni osallistun näin hienoon arvontaan. Snurren puotihan oli pullollansa mielenkiintoisia lankoja, kuten Lamana Perla (mielenkiintoinen koostumus puuvillaa, silkkiä ja babyalpacaa), Malabrigo Baby Silkpaca (namivärit) ja Louhittaren luolan Väinämöinen (käsinvärjätyssä sukkalangassa on kaunis elävä pinta). Nyt vaan odotellaan arvontavoittoa! :)

    ReplyDelete
  3. mua houkuttelee nuo kaikki, ihan kuin karkkikaupassa.

    ReplyDelete
  4. Malabrigo ja Pirtti minustakin hania! Osallistun, onnea blogillesi!

    ReplyDelete
  5. Louhittaren Luolan Väinämöinen on sellainen lanka, jota haluaisin ehdottomasti päästä kokeilemaan.

    ReplyDelete
  6. Upea ja ihanan värikäs Snurre Hietsusta on minulle tuttu ja aivan ihana Malabrigo Baby Silkpack fuksian väriseä on minulla jo viime vuonna kudottuna tuubihuivina- aivan upea väri ja lanka, onnea blogillesi, HeidiS

    ReplyDelete
  7. Ihana arvonta! Ja voi että, tuollahan on vaikka mitä ihanaa. Lamana Puno näyttää kiinnostavalta vanhojen lemppareiden Malabrigon ja Louhittaren luolan lisäksi.

    ReplyDelete
  8. Ihania lankoja! Saattaa olla, että tuonne on pakko laittaa tilausta menemään osui voitto kohdalle tai ei... :) Taidan olla vielä kesätunnelmissa, sillä BC Garn Allino pellavalangat kiinnostavat kovasti.

    ansosa(at)netti.fi

    ReplyDelete
  9. Louhittaren luolan Väinämöinen - sitä pitäisi kokeilla. Kiitos kivasta arvonnasta ja mukavasta blogista. Olen aika tuore seuraaja, mutta jo ihan koukussa ;-)

    ReplyDelete
  10. Paljon onnea kolmevuotiaalle! :)

    Olisi ihana pääästä kokeilemaan alpakkalankaa, josko siitä saisi riittävää lämpöä aina jäisille sormilleni ja varpailleni...

    ReplyDelete
  11. Tuo Adriafil Llama houkuttelisi kovin. Osallistun arvontaan.

    ReplyDelete
  12. Oi joi! Onneksi olkoon hienosta blogi-taipaleesta! Itse olen vähän uudempi lukija, mut on ollut kiva kahlata läpi vanhojakin postauksia. Jatka samaan malliin! :)

    Noista langoista ainakin Louhittaren Luolan Väinämöinen olis kiva testata.

    ReplyDelete
  13. Kävin kesällä ostamassa Snurresta BC Garnin Allianoa ja nyt tilisin sitä lisää kun haluaisin sittenkin tehdä siitä jotain isompaa. Ihana arvonta!

    Kiitos sinulle raikkaasta blogistasi :)

    mhmyllymaki at gmail piste com

    ReplyDelete
  14. Pipsan mielestä; Louhittaren Luolan kaikki langat ovat niin kauniita!

    ReplyDelete
  15. Nämä ovat ihan uusia tuttavuuksia. Ihania kaikki.
    Alpakkalanka kiinnostaisi eniten.

    ReplyDelete
  16. Nyt on pakko ensimmäistä kertaa osallistua blogi-arvontaan. Kertakaikkisen ihanan näköisiä lankoja kaikki, todella kauniita värejä! Vaikea on valita mikä näistä houkuttelisi eniten, ehkä kuitenkin kokeilisin jotakin noista alpakkalangoista, kuten BC Garn Baby Alpaca tai Malabrigo Baby Silkpaca.
    Kiitos inspiroivasta blogista.

    ReplyDelete
  17. Malabrigo Lace kiinnostaa, koska mulla on hirveästi paksumpia lankoja ja olisi kiva päästä kokeilemaan ohutta :)
    Frosti, frostdangers(at)gmail.com

    ReplyDelete
  18. Voi mikä ihana arvonta :) Minua kiinnostaa erityisesti Lang Sol Degrade-lanka :)

    http://sorminapparyys.blogspot.fi/

    ReplyDelete
  19. Harmaa Puno Gepard alpakkalanka olisi ihanan lämmin.

    ReplyDelete
  20. Onnea blogille! Ja niin mehukkaan värisiä lankoja noin paljon! Mielenkiinnosta pellavaa kohtaan valkkaisin BC Garn Allinon, myös BC Garn Baby Alpaca kiehtoisi ihan vaan alpakkalangan pehmeyden vuoksi ja Lamana Perla kiehtoo sekoituksensa vuoksi. Lankoja katsellessa tulvi päähän niin paljon ideoita, että pitänee joka tapauksessa lähteä lankaostoksille :)

    ReplyDelete
  21. Malabrigo Arroyo kiinnostaa eniten, mukaan arvontaan =).
    ninuska76@luukku.com

    ReplyDelete
  22. Paljon ihanuuksia! Esimerkiksi nuo Lamanat! Onnea blogillesi! Aika pitkään olen täällä säännöllisesti käynyt, mutta harvemmin tulee kommentoitua...

    ReplyDelete
  23. Snurre on ihana karkkikauppa! erityisesti tykkään BCGarnin langoista ja Malabrigosta, ne on luonnonkuitua ja värit herkkuja.

    Ja onnea blogille!

    ReplyDelete
  24. Tuhannesti onnea tonnista! Minua houkuttelevat erityisesti merinovillaiset langat, joista voisi neuloa jotain erityisen pehmoista ja lämmintä pukinkonttiin.

    Siis nämä: http://www.snurre.fi/epages/snurre.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/20121030-11092-159823-1/Products/141/SubProducts/141-0035

    ReplyDelete
  25. Kävin tuossa yksi päivä Snurressa ihmettelemässä, ihania lankoja laitettu kivasti esille.. Sierra Andina houkuttaa ja Vuorelman veto toisena, kummassakin on värimaailmat mun mieleen.

    -pinni

    ReplyDelete
  26. BC Garnin lankat houkuttelevat, kun ovat ennestään tuntemattomia minulle, erityisesti BC Garn Semilla.

    ReplyDelete
  27. Minua houkuttelevat eniten Punon alpakkasekoitelangat vaaleissa väreissään :)

    ReplyDelete
  28. Malabrigo ja Pirtti ovat hienoja. x_unrated at hotmail.com

    ReplyDelete
  29. osallistun arvontaan. driafil Llama

    mariestrange(a)hotmail.com

    ReplyDelete
  30. Muun muassa Louhittaren Luola Väinämöinen ja Allhemp6 ovat ihanan oloisia lankoja! Monia muitakin herkkuja verkkokaupasta löytyi! Niin ja ihana arvonta tässä ihanassa blogissa :) Osoitteeseen maija86@windowslive.com saa ilmoitella mikäli onnetar suosii :)

    ReplyDelete
  31. Fat Chocolate miellyttää tällä hetkellä, väri ja langan paksuus..
    teija.hendriksson@gmail.com

    ReplyDelete
  32. Malabrigo Baby Silkpaca vaikuttaa lupaavalta! Osallistun arvontaan! :)
    holopaisen_veera [at] luukku.com

    ReplyDelete
  33. Noi on kaikki niin ihania! Malabrigo vaikuttaa erityisen kivalta :)

    ReplyDelete
  34. Snurre on aivan ihana kauppa!!! Alpakkalankojen aika on nyt - ja niistä: Adriafil Sierra Andina

    kmeltti(at)hotmail.com

    ReplyDelete
  35. Malabrigo Baby Silkpaca olisi ihanaa tytön neuleisiin, sillä kun iho ei kestä mitään kutittavaa.. Snurre on kunnon vanhanajan lankakauppa, josta saa ihanaa palvelua ja jutustelua ostosten lomassa :)

    ReplyDelete
  36. 1001! mua kun ei bloggerit ja bloglovinit laske!:D Hyvä Taru! <3
    t. Minna

    ReplyDelete
  37. Ooh, miten noista voi valita! Huivilankaa tarvisin, joten ehkä juuri tuo Malabrigon Baby Silkpaca voisi olla yksi kiinnostavimmista. Tai sitten sukkiin jotain Louhittaren luolaa tai tuota Lang Jawoll Magic Degradea...? Mutta nuo Lamanan langatkin kyllä vaikuttaa mielenkiintoiselta ;)

    ReplyDelete
  38. Eksyin juuri ihanalle blogillesi ja taidankin mennä peiton alle ja selaan blogiasi tabletilla ja unelmoin erilaisista langoista.
    Onnea blogillesi!
    Jos arpa osuu minuun, niin olisin valmis kokeilemaan Louhittaren Luolan Väinämöistä. Yllätä jollain värillä, kunhan siinä ei ole sinistä.

    ReplyDelete
  39. Pirtin kampalanka tehoaa minuunkin ;) llena@luukku.com

    ReplyDelete
  40. Snurre on niiiiin ihana kauppa. Varmasti löytäisin käyttöä noille kaikille langoille, mutta erityisesti haluaisin kokeilla hamppulankaa, koska en ole sellaista ennen käyttänyt ja kuitu on hurjan ekologista. Lang Sol Degrade vaikutti hauskalta, sillä pidän liukuvärjätyistä langoista.

    ReplyDelete
  41. Osallistun arvontaan. Oma suosikkini on cascade 220. -pia

    ReplyDelete
  42. Onnittelut! Lankasuosikkejani olisivat mm. Vuorelma Veto, Pirtin Sukkalanka ja Louhittaren Luola Väinämöinen. Kaikissa on ihania värejä.

    minnapo1@gmail.com

    ReplyDelete
  43. Heippa! Löysin kauniiseen blogiisi Snurren sivujen kautta, äkkisältään löysin jo yhden kirjankin 'Kerällä' sivuiltasi, mikä nyt tarvitsisi saada käsiini! Snurressa on ihania lankoja tässä pari mihin voisin tutustua Dansk Pelsuld ja Adriafil Sierra Andina.

    ReplyDelete
  44. villaa ja silkkiä, ihan värit, houkutukseksi valikoitui Malabrigo Baby Silkpaca. petra.paivarinne@gmail.com

    ReplyDelete
  45. Tykkäisin kokeilla hamppulankaa.
    LifeofJo

    ReplyDelete
  46. Lamana Cusi kiinnostaisi (väri chili). Blogini kautta saat minuun helpoiten yhteyden. :)

    ReplyDelete
  47. Ulkomailla kun itse asun, niin kaiksita kiinostavimmat ovat mulle kotimaiset langat! Ja viimeisellä kotimaareissulla kävin Snurressa! Ihana kauppa, jossa pyörittelin myös Louhittaren luolaa käsissä...

    ReplyDelete
  48. Lemppareita on paljon! Testiin olisi kiva ottaa Louhuttaren Luolan Väinämöinen ja tuo Adriafilin laamalanka.

    ReplyDelete
  49. Lamanan kaikki ihanuudet, juuri nyt se kaikkein ohut ihan erityisesti.
    - Anna-Mari

    ReplyDelete
  50. Kuvassa oleva Malabrigo olisi mielenkiintoinen kokeiltava.

    -Jenni

    ReplyDelete
  51. Ihana blogi, ihana arvonta :) Snurressa olen kerran käynyt ihan paikan päälläkin ihastelemassa. Mahtavaa meille ei-helsinkiläisille, että nyt on sitten nettikauppakin pystyssä! BC Garnin langat houkuttavat, uutuuslanka Punoa olisi myös kiva testata.

    ReplyDelete
  52. Uu mikä ihana arvonta! Tykkään myös kovasti Snurresta. Vaikka siellä on kaikkia ihania lankoja, ottaisin sieltä nyt kuitenkin ehkä vähän varmana valintana lamana nuroa jossain perusvärissä ja tekisin palmikkovillapaidan/takin, joka kestäisi sitten vuosia!

    ReplyDelete
  53. Kiitos kivasta blogista, tämän pariin on aina mukava palata :)
    Snurren valikoimista eniten minua kiehtoo Louhittaren Luolan Väinämöinen, i-ha-nat värit!

    ReplyDelete
  54. Ihania kaikki! Erityisesti tuo Semilla Grosso ekolanka kiinnostaa ja ihanaa kun on niin paljon värivaihtoehtoja.
    Ja kiitos kun pidät tätä ilahduttavaa blogia. Mä jo pala kurkussa luin, että ei kai tuo ollut jäähyväispuhe, mutta ei sentään onneksi! :)

    ReplyDelete
  55. Malabrigot houkuttelisivat, toisaalta Veera-pellavalanka kiinnostaisi. Kiitokset inspiroivasta blogista! -Minna ( prunellax at yahoo .com )

    ReplyDelete
  56. Oi ihana arvonta! Tykkäsin eniten lihavasta ja karvaisesta valkoisesta langasta, eli vastaukseni on Fat&Hairy.

    ReplyDelete
  57. Erityisesti kiinnostavat matto- ja hamppulangat, joita onkin ihailtavan suuri valikoima. Vaikka muutenkin valikoima on ihanan värikäs ja inspiroiva.

    ReplyDelete
  58. Vuorelman Veto -lanka kiinnostaa nyt, kun on sukkaintokausi meneillään. Ja testauksessa palmikot ja pitsineuleet jotka yksivärisillä kivemmat. Paljon on muitakin lankoja jotka kiinnostaisivat.
    Terveisin :) Merja
    merja.asumaa(at)gmail.com

    ReplyDelete
  59. Itse olen enemmän trikookudevirkkaaja-koulukuntaa mutta tuo Puno gepard-lanka näyttää niin ihanan pehmoiselta ja lämpimältä että siitä voisi ehkä koettaa väkertää lämpimiä talviasusteita kuten pipoja ja tuubihuiveja!

    ReplyDelete
  60. Ihana uusi blogituttavauus! Mua houkuttelisivat Snurren tarjonnasta erityisesti Adriafil Genziana- ja Puno Gepard-langat. Onneksi Snurre on tossa Hietsussa ihan kävelymatkan päässä kotoa :)

    ReplyDelete
  61. Iiiks! Jopahan vain vaikian valinnan lykkäsit. Pakon edessä suosikeiksi valkoituivat Dansk Pelsuld (mitkä värit!), Malabrigon Baby Alpaca (josta voisi tehdä tulevalle perheenjäsenelle aika ihanan villatakin tai lapaset) ja alpakkalangan fanina Adriafil Sierra Andina -lanka.

    -Merderi

    ReplyDelete
  62. Ihanimman näköinen oli Adriafil Llama!

    ReplyDelete
  63. Törmäsin arvontaasi Snurren facebookin kautta ja täytyy sanoa, että alkuun silmäilemällä blogisi on todella ihana! :)
    Sukkia paljon neulovana ja käyttävänä sijoittaisin ehdottomasti Väinämöiseen ja mahdollisesti Pirtin sukkalankaa kokeilisin uutena tuttavuutena!

    ReplyDelete
  64. Adriafil LLAMA-langasta suloista ja lämpöistä talvipakkasiin..

    -Elli-

    ReplyDelete
  65. ihania lankoja.,.. ihan mitä vaan jos voittaisi niin alkaisiko sormia syyhyttämään --- edellisistä villapaidoista taitaa olla aikaa jo yli 10 vuotta...
    maison@luukku.com

    ReplyDelete
  66. Ihana arvonta! Väinämöistä ja tuota Silk Babypacaa himottaisi päästä kokeilemaan ja vessa huutaisi pinkkiä trikookuteesta virkattua mattoa... :)

    -Niina

    ReplyDelete
  67. Houkuttelevia lankoja. Malttamattomana neulojana suosin paksua ja ilmavaa lankaa, niinpä esim. Puno Gepard ois iiiihanaa!

    ReplyDelete
  68. Mua kiinnostaa eniten nuo hamppulangat eli Allhemp6 tosin värivalikoima voisi olla hieman laajempi
    terveisin Sirpa

    ReplyDelete
  69. Oikeastaan mitä vaan noista merinolangoista voisin kuvitella käyttäväni seuraavaksi! :)
    tiia.tahvanainen0@gmail.com

    ReplyDelete
  70. Olen pyöritellyt useasti snurren puno g:n lankaa, jos arvonta suosisi niin tilaus lähtisi alta aikayksikön sillä hinnan vuoksi sitä en ole pystynyt tilaamaan lankaa vielä.
    postikaksi@gmail.com

    ReplyDelete
  71. Olen pyöritellyt useasti snurren puno g:n lankaa, jos arvonta suosisi niin tilaus lähtisi alta aikayksikön sillä hinnan vuoksi sitä en ole pystynyt tilaamaan lankaa vielä.
    postikaksi@gmail.com

    ReplyDelete
  72. Puno Gepard lanka näyttää ihanalta, samoin Baby Alpaca tulisi tarpeeseen.

    ReplyDelete
  73. Adriafil LLAMA, ihana lanka!

    ReplyDelete
  74. Kyllä se on tällä hetkellä tuo Louhittaren Väinämöinen - kaikissa ihanissa syysväreissä! ;o)

    ReplyDelete
  75. Onnea blogille! Äh mikä valinnanvaikeus. En taida olla kokeillut mitään noista langoista, joten voisin ottaa minkä vaan testiin. Erityisesti nuo suomalaiset langat kiinnostavat ja sitten siellä oli se ihanan värikäs Lang Jawoll Magic Degrade! Yhteystiedot löytyy blogista :)

    ReplyDelete
  76. Onnea blogitaipaleesta ja kiitos lanka-arvonnasta! Lankoja ei ole koskaan liikaa:) Lanaknitsin hamppulankoja olisi kiva kokeilla, samaten Louhittaren luola vähän syyhyttäisi

    ReplyDelete
  77. Onnea blogitaipaleesta ja kiitos lanka-arvonnasta! Lankoja ei ole koskaan liikaa:) Lanaknitsin hamppulankoja olisi kiva kokeilla, samaten Louhittaren luola vähän syyhyttäisi

    ReplyDelete
  78. Malabrigon langat kiinnostaisivat kovasti, sillä niitä en vielä ole kokeillut :)
    jennijohanna@hotmail.com

    ReplyDelete
  79. Kaikkihan nuo on herkullisia, mutta valitsen Malabrigo Baby Silkpacan, vaikuttaa taivaallisen pehmeältä.

    ReplyDelete
  80. Matto- ja sisustuslangat kiinnostaa tällä hetkellä!

    ReplyDelete
  81. Sinulla on aivan ihana blogi, jonka vasta juuri löysin! Suosikkilankoja ovat kaikki Malabrigot ja varsinkin Baby Silkpaca. Alkoi heti neuleprojektit kutkutella mielessä :)

    ReplyDelete
  82. Louhittaren langat ovat niin kauniin näköisiä - kokeilisin mieluusti. lholmila [miukumauku] gmail.com

    ReplyDelete
  83. Tämmöinen aloitteleva tumpelovirkkaaja on innostunut trikookutesta (joita on Snurresta käynyt hakemassakin) sekä paksusta juuttinarusta. On palkitsevaa, kun tulee nopeasti valmista :)!
    //Riina M.

    ReplyDelete
  84. Lamana Puno vaikuttaa ihanalta! :)

    -Saana

    ReplyDelete
  85. Snurressa houkuttelee Väinämöisen lisäksi erityisesti Snurren villamattolanka.

    ReplyDelete
  86. Snurren paketin hain eilen, tilasin 4 kerää vaaleanharmaata Puno Gepardia. Ja hetihän se puikoille ennähti ja lennähti. sypressikuu(at)gmail.com

    ReplyDelete
  87. Noro Taioy Sock -värilliset langat kiinnostaa näin pipokauden alkaessa :)
    p.iisakka at gmail.com

    ReplyDelete
  88. Ihania lankoja! SUosikkini on ehkä bambulanka Sirdar Baby Bamboo.
    -Aada-
    aho_immonen@hotmail.com

    ReplyDelete
  89. Käsityöt on minun ihanin harrastukseni. Suosikkini tällä kertaa paksut virkkauslangat/'matonkuteet'

    ReplyDelete
  90. paksu, pehmoinen, kutittamaton ja pirteän värinen lanka houkuttelisi pipojen, baskereiden tai turbaanien kutomiseen!

    ReplyDelete
  91. Hei. Kiva blogi, hauska arvonta! Kiinnitin huomion Louhittaren Luola Väinämöinen-lankaan. Siinä on kauniit värit. tiina ät tiinakujala.fi

    ReplyDelete
  92. Louhittaren Luola Väinämöinen kiehtoo kovasti, ohuet langat kun tällä hetkellä tuntuu mieluisimmalta.

    ReplyDelete
  93. Minua kiinnostaisi paksut ja pehmeät langat, joista saisi tehtyä upeita muhkeita ja lämpimiä huiveja ja Paloma toimisi tuossa tarkoituksessa varmasti paremmin kuin hyvin.

    ReplyDelete
  94. Moi, olen Snurren vakkariasiakas ja äskeisen uutiskirjeen kautta sitten löysin tieni tänne blogiisi - onneksi. Liityn ilman muuta heti lukijaksi. Tervetuloa vierailemaan minun käsityöblogiini nuppuhome.com. Niin ja tietty osallistun myös ihanaan arvontaasi. Snurren valikoimista en osaa parasta valita, kun kaikki ovat yhtä ihania. Tällä hetkellä työn alla juuttia, pellavaa ja alpakkaa ...

    ReplyDelete
  95. Virkkauskärpänen on purrut tähän tyttöön ja paksu juuttinaru sopisi varmasti moneen syksyiseen kodinpiristysprojektiin. Mutta hyvänä kakkosena paksut värikkäät puuvillalangat kuten Lamana ICA!

    ReplyDelete
  96. Monia ihania lankavaihtoehtoja löytyy Snurresta. mm. tämä Malabrigo Baby Silkpaca houkuttelee tällä hetkellä. Snurren eriväriset juuttilangat ovat todella hyviä korien tekoa varten.

    ReplyDelete
  97. Ihanat ja herkullisen väriset alpakka langat houkuttelevat :)
    minuhno@gmail.com

    ReplyDelete
  98. Minua houkuttelee tämä http://www.snurre.fi/epages/snurre.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/20121030-11092-159823-1/Products/92/SubProducts/92-0016
    hannesalo(at)netikka(piste)fi

    ReplyDelete
  99. Vuorelman langoista löytyi paljon herkullisia värejä.

    ReplyDelete
  100. Niin paljon ihania että vaikea valita yhtä, murretut värit viehättävät tällä hetkellä.
    Kiitokset myös blogista, yksi lemppareistani! :)
    laura_koivunen@hotmail.com

    ReplyDelete
  101. Aivan ihana arvonta! Haluaisin tuolta vaikka kaiken :D Jotain värikkäitä neulelankoja kuitenkin varmasti ostaisin.
    ilokseni@gmail.com

    ReplyDelete
  102. Pirtin ja Malabrigon langat kiehtovat ehkä eniten vaikka kaikki kaupassa niin kaunista...

    Onnittelut blogillesi!

    ReplyDelete
  103. Ihana arvonta. Snurressa vierailleena tahtoisin aina viedä kaikki mukana. Jälleen ihania värejä ja aitoja materiaaleja. Ehkä eniten tahtoisin kokeilla pellavalankoja tällä hetkellä.

    mietein.blogspot.com saana.valikangas@gmail.com

    ReplyDelete
  104. Ihania lankoja, mahtavia värejä, huh sentään. Suosikkini saattaisi olla Louhitan Luolan Pohjan Akka väriensä tähden. Oih miten alkaakin käsityösormia kutkuttamaan...
    flight(at)luukku(piste)com

    ReplyDelete
  105. Aivan ihania lankoja. Osallistun arvontaan.
    harmaakissa(aT)luukku.com

    ReplyDelete
  106. Kaikki snurren langat houkuttaisivat, mutta erityisesti paksut villalangat.
    ahlfors(at)suomi24(dot)fi

    ReplyDelete
  107. Onnittelut blogille!
    Minua kiinnostaa tällä hetkellä kaikki pehmeät, luonnonväriset langat. Esimerkiksi Adriafil Lana Naturale Inca vaikuttaa ihanalta, samoin saman valmistajan merinovillalangat.

    ReplyDelete
  108. Onnea blogille! Minua neulotuttaisi kovasti Puno-niminen lanka,jota näyttäisi löytyvän valikoimista. Villatakin tekisin,ehkä huivinkin.

    Sansuli U.

    ReplyDelete
  109. Ihania lankoja kaikki! Punainen Pirtin hahtuvalanka houkuttelee, kiva arvonta!
    Hannele V

    ReplyDelete
  110. Ihanuuksia, malabrigoa koukuttelisin vauvalle varmaankin :)

    ReplyDelete
  111. Huikeita lankoja, huh vaan.
    Tykkään paksuista, vahvoista langoista ja väreistä. Suosikkini voisi olla vaikkapa BC Garn Semilla.
    tiiti66

    ReplyDelete
  112. Monta kiinnostavaa, mutta vaikkapa Louhittaren Luola Väinämöinen.
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    ReplyDelete
  113. Ou nou!! Mä vastasin tähän jo kerran, mutten löydä mun kommenttia! Jos se nyt kuitenkin on mystisesti jossain tuolla ylempänä, niin tän voi poistaa :) Mutta siis, meinasin sanoa että Malabrigolta tai Louhittarelta kävis mulle mikä vaan, mutta ehkä sitten kuitenkin päätyisin Adriafilin Sierra Andinaan koska se on mulle vieras ja ai että mitkä sävyt!!

    Ja sanonpa vielä, että onnea kolmivuotiaalle ja sen kirjoittajalle. Olette ihania ja mun lemppareita!

    ReplyDelete
  114. Iik, ehkä ehdin vielä arvontaan mukaan! Siis en ole yhtään ehtinyt tutustua lankavalikoimiin, mutta kelpuuttaisin varastoihini ihan mitä vain. Esimerkiksi tuon kuvassa oleva Malabrigon, kaikissa maailman väreissä. Mietin sitten valintaani oikein hartaasi, jos voitto napsahtaa kohdalle! Kotisohvaterkuin, Katja

    ReplyDelete

Related Posts with Thumbnails