Showing posts with label Sport. Show all posts
Showing posts with label Sport. Show all posts
Saturday, 15 February 2014
Family fun!
Vähän erilainen postaus tällä kertaa! Pääsin inspistelemään paikallisen liikuntakeskuksen uutta perhetreenikonseptia. Ideana on, että äidit ja isät voivat tulla jumppasaliin treenaamaan annettuina aikoina, jolloin salissa on lapsille leluja ja tilaa temmeltää ja vanhemmat voivat itse samalla treenata salissa olevilla välineillä. Tämä idea syntyi, koska tällä salilla ei ole lapsiparkkia eikä kuntosalille voi turvallisuussyistä päästää lapsia. Tässä salissa vanhemmat pystyvät itse valvomaan lapsiaan samalla kun treenaavat. Aikojakin on sen verran, että ruuhkaa ei pitäisi päästä syntymään ja välillä saattaa saada jopa luksuksen yksintreenausajan lapsensa kanssa jos paikalle ei satu tulemaan muita! Täällä myös lapsia on helppo osallistaa kivalla tavalla jumppahetkeen - voi punnertaa maassa makaavan vauvan "päällä" ja jutella hänelle samalla, ottaa isomman lapsen reppuselkään kun tekee laudalle nousuja tai käyttää lasta hartialihaspainona. Vaikka minulla on onnekas tilanne, että mummi on lähes aina hoitoapuna kun haluan treenaamaan, mutta silti aion kyllä käyttää tämänkin tilan/mahdollisuuden hyödyksi, koska se on mielestäni sen verran hauska idis! Tässä ois aika hyvää treenimusaa siihen tarkoitukseen - samalla pieni englanninkielen kertaus myös ;)
Lelut ja teltta ovat Ikeasta.
Ainiin ja osallistu tupsuarvontaan täällä!
I got to be a part of creating a family workout space in our local gym. This is how it turned out! Toys and tent are from Ikea.
Tunnisteet:
Baby stuff,
Games,
Lifestyle,
Sport
Sunday, 24 March 2013
These shoes are made for running.
Käytännössä 3kk urheilutauon jälkeen on kurjan tuntuista "aloittaa alusta". Mutta niin se vaan on tehtävä, että saa taas kiinni siitä hyvinvoinnin tunteesta minkä urheilullinen elämä tuo mukanaan. Olen sairastellut enemmän ja vähemmän joulukuun puolesta välistä asti ja olihan tässä välissä se viiden viikon reissukin (reissupostauksissa mennään jo Aucklandin hujakoilla), joka teki loven perusarkeen. Reissussa tosin tuli ulkoiltua ja käveltyä ihan huolella. Melottiin ja laskettiin koskea ja tehtiin kävelyretkiä ja tehtiin yksi kunnon päivävaelluskin. Urheiluaktiviteetit lomalla upeissa uusissa maisemissa on kyllä ihan parasta - mutta niistä lisää kun päästään reissupostauksissa eteenpäin.
Mutta takaisin täällä Suomessa on ollut jos jonkinmoista flunssaa ja vatsatautia ja ties mitä häiritsemässä. Nyt on semisti jo normaali olotila ja mieli on takaisin siinä moodissa, että nyt pitäisi jo päästä menemään muuten ei pääse löllöolosta irti, mutta kroppa vielä vähän hannaa vastaan. Yksi päivä tässä käytin tosin jo upouusia lenkkareitani ulkona. Nämä lenkkarit oli löytö Singaporesta. Näiden kanssa on ilo lähteä ulos! Jospa nämä tennarit veisivät minut tänään ihan jopa kuntosalille asti :)
Tänään aamupalaksi tein kiivismoothien. Blenderissä sekaisin 5 kiiviä, pläjäys maustamatonta jogurttia ja ihan miniloraus maitoa. Pilli sekaan ja aamiainen on valmis nautittavaksi!
My new running shoes which I bought from Singapore and my breakfast from this morning - kiwismoothie.
Sunday, 16 September 2012
I < 3 workouts.
Images: Casall, Nike, Nike Speed tank top, Nike free advantage training shoe, Nike panel mesh print tank top
Mä en ole ollut ikinä niitä kenen on vaikea mennä salille tai lähteä treenaamaan. Tykkään niin monesta lajista ja rakastan kunnon treeniä ja hikoilua. En ole harrastanut mitään tiettyä lajia piiiiitkään aikaan, vaan olen semmonen yleinen urheilun harrastaja (ja puolesta puhuja). Eniten käyn salilla ja jumpissa, mutta tykkään aika-ajoin myös juosta, nyrkkeillä, pelata sulkapalloa, venytellä, käydä spinningissä, uida, vaeltaa, pelata frisbee golffia, käydä Zumbassa, Piloxingissa, kahvakuulatunneilla ja lista jatkuu. Tän hetken lemppareita on Cross Training ja Boogie Box. Salilla missä käyn Cross Training on loistava personal trainerin ohjaama koko kehon toiminnallinen treeni, jossa yhdistyvät tehokkaasti lihaskunto, kestävyys ja notkeus. Se kehittää kunnon kaikkia osa-alueita: hapenottokykyä, lihaskestävyyttä, maksimivoimaa, liikkuvuutta, nopeutta, nopeuskestävyyttä, koordinaatiota, ketteryyttä ja tasapainoa. Välineinä voidaan käyttää mm. kahvakuulaa, TRX-laitetta, käsipainoja, levypainoja jne. Se on aika lailla tällaista. Back to basics - me likey.Kovasti tekisi mieli kokeilla myös joogaa ja pilatesta kunnolla (olen käynyt vain body balance tunnilla missä oli kaikkea vähän). Ja taiji on kiinnostanut mua aina, mutta en vieläkään ole saanut aikaseksi järkättyä itseäni mihinkään kurssille tms. Olen sitä ujosti kokeillut kun kävin Tanskassa asuessani thai boxing tunneilla ja siellä loppuverryttelynä tehtiin muutama taiji liikerata. Se tuntui rankan ja energisen treenin jälkeen taivaalliselta. En tiedä riittäisikö mulla mielenkiinto esim. vuotta käydä joka viikko taiji harjoituksissa, mutta jonkin jumppatunnin osana se olisi varmasti aivan superia. Ainoat lajit mitkä ei mua oikein kiinnosta on golf, hiihto, jalkapallo ja laskettelu.
Nyt on menossa sellainen megainnostuskausi, että tekisi mieli tehdä sitä ja tätä ja tuota ja hirveä himo päästä parempaan kuntoon. Taidan jopa innostua kirjoittamaan tännekin aika ajoin myös sporttausjutuista - jospa se inspiroisi myös muita treenaamaan. Loin itselleni HeiaHeia tilin minne kirjaan treenini. Se on mukava helppokäyttöinen palvelu. Sinne saa treenipäiväkirjan kivasti talteen ja se voi varmasti jopa kannustaa joitakin aloittamaan kuntoilu taas tauon jälkeen tms. Mun julkisen profiilin pääsee katsomaan täältä. Liittykää tekin jos ette jo ole siellä ja lisätkää kaveriksi niin treenataan yhdessä!
Tässä inspistä:
I've always loved doing sports. There's not many sports that I don't enjoy doing. At the moment some of my faves are going to the gym, Boogie box, and Cross training. In the above video there's some general fitness inspiration. I'm full of energy and want to traing more and more. So I created an account to a finnish service called HeiaHeia. It's a servcie where you can keep a record of your workouts. You can see my public profile here. Set up your own account, add me to your friends and let's train together!
Tuesday, 12 October 2010
Mediocre.
Viime viikonloppu meni juoksun ja virkkaamisen parissa. Juoksin elämäni ensimmäisen puolimaratonin ja virkkasin hullun kiilto silmissä kalenterilleni päällystettä. Kummatkin sujuivat loppupeleissä ihan ok vaikka ei kumpikaan mikään nappisuoritus ollut. Hyvä mieli jäi kuitenkin, joten se lienee pääasia!
Last weekend I run my first half marathon and crocheted a cover for my calendar. The execution in both was mediocre but I was left with a content feeling so I guess that is all that matters!



Last weekend I run my first half marathon and crocheted a cover for my calendar. The execution in both was mediocre but I was left with a content feeling so I guess that is all that matters!



Monday, 10 May 2010
Project Me.
Mulle on käynyt sillä lailla että kuvittelen että, koska joskus urheilin tosi paljon, että se jotenkin hassusti edelleen kantaa tähän hetkeen saakka ja että olen edelleen hyvässä kunnossa. Mutta eipä taida tämä olla totuus. Nyt on kova himo päästä siihen pisteeseen (tai jopa pidemmälle) missä aiemmin olen ollut - sekä kunnon puolesta että ulkonäöllisesti.
Kannattaisi varmaan ottaa kesäkuntoon / parempaan kuntoon kesä 2011 tavoite, mutta koska olen kärsimätön ja halu on kova niin tavoite on kesä 2010. Kyllä, tiedän että kesä on jo melkein täällä. Itse asiassa halu parempaan kuntoon on niin kova että en edes tarvitse mitään selkeää tavoitetta muuta kuin sen, että haluan tuntea sen jäntevyyden ja jaksamisen ja sen hyvän olon mikä treenaamisesta tulee.
Koko ajanhan tässä on jotain pientä piperrystä tehty pari-kolme kertaa viikossa, mutta koska se ei näytä vievän mihinkään on aika alkaa tositoimiin. Loin tähän blogiin alasivun jossa pidän treenipäiväkirjaa. Kirjoittelen aika ajoin tännekin puolelle että miten menee. Tervetuloa seuraamaan ja kommentoimaan ja moittimaan ja kannustamaan ja toivottavasti joku jopa inspiroitumaan!
Project me has begun.

(Picture Adidas My Style)
Kannattaisi varmaan ottaa kesäkuntoon / parempaan kuntoon kesä 2011 tavoite, mutta koska olen kärsimätön ja halu on kova niin tavoite on kesä 2010. Kyllä, tiedän että kesä on jo melkein täällä. Itse asiassa halu parempaan kuntoon on niin kova että en edes tarvitse mitään selkeää tavoitetta muuta kuin sen, että haluan tuntea sen jäntevyyden ja jaksamisen ja sen hyvän olon mikä treenaamisesta tulee.
Koko ajanhan tässä on jotain pientä piperrystä tehty pari-kolme kertaa viikossa, mutta koska se ei näytä vievän mihinkään on aika alkaa tositoimiin. Loin tähän blogiin alasivun jossa pidän treenipäiväkirjaa. Kirjoittelen aika ajoin tännekin puolelle että miten menee. Tervetuloa seuraamaan ja kommentoimaan ja moittimaan ja kannustamaan ja toivottavasti joku jopa inspiroitumaan!
Project me has begun.

(Picture Adidas My Style)
Tunnisteet:
Sport
Tuesday, 20 April 2010
Inspiration.
Tänään aurinko paisteli jälleen kivasti. Oli ihana lenkkeillä ilta auringon valossa. Jalka oli kevyt ja mieli puhdas. Tunnin aikana tuli testikuunneltua Jenni Vartiaisen uusi levy ja sieltä löytyikin yksi kappale yli muiden: Minä ja hän.
Pääsiäisen aikaan tuli tehtyä kaikenlaisia päätöksiä. Päätin aloittaa tämän blogin ja lähteä syksyllä äitin ja poikakaverin kanssa puolimaratonille. Sempä takia pitää nyt käydä tallaamassa niitä lenkkipolkuja - ja vielä ainakin tuntuu hyvältä, vaikkakin edetessä huomaa lähinnä vain että kuinka paljon paremmassa kunnossa sitä pitäisi olla. Kaivelin fiilistelykuvia kevään juoksulenkkejä ja treenejä varten.

(Peak Performance)

(Adidas)

(Casall)

(Casall)

(Athleta)
Hyvää urheilukevättä kaikille!
Pääsiäisen aikaan tuli tehtyä kaikenlaisia päätöksiä. Päätin aloittaa tämän blogin ja lähteä syksyllä äitin ja poikakaverin kanssa puolimaratonille. Sempä takia pitää nyt käydä tallaamassa niitä lenkkipolkuja - ja vielä ainakin tuntuu hyvältä, vaikkakin edetessä huomaa lähinnä vain että kuinka paljon paremmassa kunnossa sitä pitäisi olla. Kaivelin fiilistelykuvia kevään juoksulenkkejä ja treenejä varten.

(Peak Performance)

(Adidas)

(Casall)

(Casall)

(Athleta)
Hyvää urheilukevättä kaikille!
Tunnisteet:
Sport
Subscribe to:
Posts (Atom)







