Shillälailla! Se on huhtikuun loppumetrit ja tämä naikkonen ei meinaa pysyä elämän - tai ajanjuoksun perässä. Elämä rullaa kyllä mukavasti, mutta mihin se kaikki aika siinä sivussa menee?!? Moona täytti viikolla 6kk ja on niin iso niin iso vauva jo. Neuvolassakin sanoivat, että nyt se pikkuvauva-aika on sitten ohi! Ihanaa, mutta samalla kääk. Sen kunniaksi ostettiin Keravan Pikku Hurmurista Moonalle syöttötuoli. Päädyttiin Brion Sit -tuoliin, koska sen muotoilu on jotenkin kivan leikkisän oloinen, serkku kehui sitä käytössä superiksi ja se on niitä tuoleja mitkä kasvaa lapsen mukana kuten Stokken Tripp Trapp. Punainen tuoli olisi ollut kaikista herkuin, mutta jotenkin en nähnyt, että se istuisi meidän kotiin niin hyvin olemassa olevaan sisustukseen nähden joten musta kotiutettiin kun siihen saatiin hyvä diilikin. Keravan lähettyvillä asuville voin muuten suositella tuota Pikku Hurmuria - siellä on aina superi palvelu!
Toinen asia, josta olen halunnut täälläkin hehkuttaa ja laittaa itselleni tänne muistikirjoihin on tuo villatakki. Moona sai sen toiselta mummulta, joka sen on omin kätösin kutonut. Se on niin ihana, että meinasi järki lähteä kun sen ensi kertaa näin! Mummulla oli väreissäkin niin nappivalinnat! Takki on vilahdellut Instagramin puolella jo aiemmin. Takin ohje löytyy Novitan kevät 2014 lehdestä, mutta sitä on hieman muokattu - mielestäni vielä parempaan suuntaan lisäämällä hieman pituutta ja laittamalla kaksi nappiriviä. On se anoppi taitava! Kiitos vielä mummu <3
Our new highchair for our baby is Brio Sit model. The yellow cardigan is made by my mother-in-law and I simply love it!