Sunday, 23 December 2012
Merry Christmas.
Tavallaan tekisi mieli selitellä kuinka on ollut kiire ja kaikki jouluvalmistelut mennyt pipariksi kun olin kipeänä, mutta enpä selittele tämän enempää, koska tämän työpäivän jälkeen alan nauttia joulusta - olin kerennyt valmistella sitä tai en. Joulussa on ihanaa kun saa hyvällä mielellä askarrella, miettiä lahjoja ja suunnitella jouluherkkuja, mutta on siinä paljon muutakin ihanaa eikä se haittaa jos ei kaikkea askartelua ja valmisteluja kerkeä tekemään. Joulu on tunnelma ja tunne eikä suoritus. Kerettiin kuitenkin yhtenä päivänä tehdä pipareita sukulaislasten kanssa ja hienoja pipareita tulikin! :)
Mun joulu alkaa kunnolla tänään kun pääsen töistä ja pääsen perheen pariin. Joulutortut, glögit, villasukat ja lautapelit kehiin ja voilá! Rentouttavaa ja stressitöntä joulun aikaa - nautiskele!
Merry Christmas to you all!
Sunday, 9 December 2012
Christmas ornaments.
Hurraa! Joulu saapui meidänkin kotiin! Kaivoin joulutavarat laatikon varastosta ja sieltä löytyi vaikka mitä kivoja vanhoja joulukoristeita mitä on vuosien varrella tullut hankittua. Mikäänhän ei juurikaan (tavoilleni uskollisena) sopinut yhteen keskenään. Tein pienen pulmanratkaisutehtävän siinä kun levitin kaikki koristeet keittiön pöydälle ja yritin löytää yhdistelmiä mitkä kaikki koristeet voivat olla samaan aikaan esillä ilman supertyylikaaosta. En onnistunut tehtävässä - nyt olohuoneessa on pinkki/glitter osasto, vieressä keittiössä rehellinen perinteinen punainen koristelumoodi ja siinä niiden välissä takapihan ovessa eteeristä valkoista. Hence, näitä kuvia on vain yhdestä kohdasta kerrallaan ;) Tästä pinkki/glitter/vihreä/käpy roikotinnarukoristeesta tuli mun lemppari. Tuollainen roikotinkoriste on muuten hyvä tapa ottaa käyttöön sellaisia koristeita mille ei muuten ole paikkaa. Ja siitä saa tehtyä erilaisia yhdistelmiä helposti jos haluaa vaihtelua.
I finally got some Christmas to our home too! I created this hanging decoration from different Christmas ornaments I have gathered along the years. It is now my favorite Christmas decoration piece :)
Tunnisteet:
Christmas,
Interior decoration,
Pink,
Sisustus
Painted mug.
Eilen oli yhdet tämän vuoden monista pikkujouluista. Yksi ohjelmanumero oli Secret Santa eli etukäteen oli arvottu kuka ostaa kenellekin pienen yllätyspikkujoululahjan. Minä pistin posliinimaalauspajan pystyyn ja vein tällaisen mukin pikkujoululahjaksi omalle secret santa -ystävälleni. Tuo posliinipiirtäminen oli aika hauskaa puuhaa. Täytynee hankkia lisää yksivärisiä astioita mitä koristella. Piirtelyn hoitelin posliinitussilla, jonka ostin Temperasta. Seuraavaksi testausvuorossa lautaset.
Ja vielä mennään rakeisilla kuvilla. Kamera on edelleen korjaamatta. Kyllä minä sen tämän vuoden puolella vielä korjaan. Aivan varmasti. Tai siis joku muu korjaa, mutta minä vien sen korjaamoon :)
Monday, 3 December 2012
Nothing christmassy.
Oon lukenut joulujutuista ja pohtinut niitä töidenkin puolesta jo kuukausia, mutta kotona ei ole tapahtunut mitään muuta jouluista kuin se, että marraskuun alussa kävin nyppäsemässä mökiltä yhden pikkukuusen meille hoitoon. Mutta sekin on edelleen ulkona. Lahjat ja kortit ja koristelut on KAIKKI hoitamatta. Se johtuu osaksi siitä, että teen nyt tosi paljon töitä, että voin sitten lomailla tammi-helmikuussa. Ja iltaisin haluan monesti urheilla, että jaksaa ja saa energiaa. Jotenkin tuntuu, että arki-iltana ei viitsi aloittaa mitään isompaa kun aika loppuu kuitenkin kesken. Ja koko päivän vapaita ei enää ole ennen joulua kuin muutama hassu. Yhtenä vapaapäivänä osallistun suvun naisten piparitalkoisiin joten jotain joulutunnelmaa sentään :) Mutta toisaalta mitä sitä omaa kotia niin jouluksi koristelemaan kun ei jouluna kuitenkaan ole kotona. Ja sitten taas toisaalta olisihan se kiva kun olisi jo sitä ihanaa joulutunnelmaa kotonakin. Kahtotaan jos sitä vielä kerkeäisi jotain. Tähän väliin on hyvä tiputella kuvia syksyn aikana arkistoista. Silloin kun oli vielä valoisaa...
I still haven't done anything Christmassy in our home. Here's some images from fall.
Tunnisteet:
Interior decoration,
Kitchen,
Life,
Sisustus
Friday, 30 November 2012
Christmas printables.
Printable DIY Christmas decorations:
1. Winter paper decorations from Minieco2. Bold gift wrapping boxes and tags from Hey Look blog 3. Triangle advent calendar from Minieco 4. Box Christmas calendar from Hey Look blog 5. City Christmas calendar from Mr Printables
Ainiin ja hyvää joulukuuta! :)
I gathered a few nice DIY Christmas printables. Enjoy!
I gathered a few nice DIY Christmas printables. Enjoy!
Thursday, 22 November 2012
Yarn inventory.
On havaittavissa korrelaatio sen välillä kuinka paljon tekee töitä & urheilee versus kuinka paljon kerkeää miettiä kotihommia ja remontteja ja puuhailuja. Olen keskittynyt nyt töiden tekoon ja urheiluun ja siksi kotiaskareet (mukavatkin sellaiset) ovat jääneet vähemmälle. Eikä tilanne varmastikaan tässä tämän vuoden puolella enää muutu kun laskin, että vapaapäiviä ennen joulua on huikeat 4 kappaletta ;) Ja niihin vapaapäiviin / edeltäviin päiviin on tungettu sitten pikkujouluja ja piparinleivontaa eli ei tarvitse kauheasti miettiä mitä sitä vapaahetkinä puuhastelisi. Se on ihan fine tällä erää. Meitä nimittäin odottaa uurastuksen päätteeksi tammikuussa myöhästynyt häämatka jonnekin kauas. Can't wait. Jonkun verran kuitenkin viime sunnuntaina innostuin järkkäämään kotonakin hieman juttuja. Kyhäsin jokin aika sitten ostetut Clasun valosarjan katossa olevaan koukkuun. Tarkoitus oli sijoittaa se rappusiin tai olkkarin ikkunoiden kupeeseen, mutta kun töpseliä eikä mitään koukkuja tai muita kiinnityshärpäkkeitä kumpaankaan sijaintiin löytynyt lähettyviltäkään hylkäsin nuo paikat tällä erää. Valosarjan takana nojaa eteisen kaapin liukuvoet, jotka on kohtapuoliin menossa paikoilleen.
Lisäksi otin työn alle pitkään todo -listalla olleen lankojen setvimisen. Että mitä teen mistäkin. Koska en vaan saa enää ostaa yhtäkään lankakerää ennen kuin nämä on käytetty. Aina kun keksin, että nyt haluan tehdä tämmöisen tai tuommoisen niin ikinä ei kuitenkaan löydy valmiiksi sopivia lankoja. Joten nyt tein niin, että levitin kaikki langat lattialle ja otin ohjekansion, käsityölehdet ja koneelle kerätyt ideat eteeni ja aloin käydä ideoita yksi kerrallaan läpi ja katsoin löytyykö siihen sopivia lankoja. Jatkoin tätä niin kauan, että sain lähes kaikille lankakerille jonkin työn mihin niitä käytetään. En laskenut montako työtä niistä tuli tehtäväksi, veikkaisin, että lähemmäs kaksikymmentä. Eli ei tarvitse vähään aikaan miettiä minkälaisen käsityöprojektin aloittaisi! Nyt nuo epämääräiset ohje/idea lappuset + lankakeräsetit nököttävät meidän olkkarin lattialla ja odottaa että alkaisin hommiin. Ensimmäinen työ on jo puolivälissä - jes! :) Miten muut toimii kun on epämääräisiä lankakeriä kertyy liikaa? Hommaatteko vaan langoille oman huoneen vai miten? :)
P.S. Eilen meinasin jo muistaa etsiä kameran takuukuitin ja viedä sen tänään huoltoon.
I put up a this light series in a hook I found from our ceiling and I also did a little inventory for my yarn. There's so much of those that I can't buy any more new yarn balls before I've used these. I made a list of what I'm gonna do with them. Now I don't have to think about what to do next for a while ;)
Tunnisteet:
Crochet,
DIY,
Inspiration,
Interior decoration,
Living room,
My home,
Sisustus
Sunday, 18 November 2012
Inspiration party.
Perjantaina oli Indiedays Inspirationin pippalot, johon menin kaverin kanssa. Adam's oli täynnä bloggareita ja Indiedaysin yhteistyötahojen ihmisiä. Tarjolla oli pieniä kivoja purtavia ja juomiakin. Eniten paikalla taisi olla muotibloggareita, joita seuraan vähemmän, mutta tunnistin heistä ainakin muutaman :) Mun pukeutumistyyli on sen verran perus, että siitä ei paljoa jaksa yleensä kirjoitella, mutta nyt olin innostunut ostamaan tuollaiset kultaiset tähtikorvikset, jotka korkkasin noissa bileissä. Oli sen verran kivat että, täytyy laittaa vaikkapa seuraaviin pikkujouluihinkin.
Näissä bileissä parasta oli se, että sieltä löytyi muutama ihana uusi ystävä! Kiitos vielä K ja T (ja K) superhauskasta illasta! Kommelluksiltakaan ei vältytty; ystäväni haki meille lasilliset viiniä ja laskettiin ne edessä olevalle pöydälle, bändi alkoi samalla hetkellä soittaa ja toinen viinilaseista kirjaimellisesti räjähti - ilmeisesti musiikin voimasta tai jotain muuta yhtä maagista, koska me emme edes koskeneet laseihin! Se oli hämmentävää. Räjähdyksessä kaikki viinit lensi meidän penkille ja siinä samalla tietysti housuille. Mun housut sai oikein kunnon valkkarikastelun ja sehän tuollaisessa tapahtumassa riemastuttaa aina! ;)
Last friday I went to party which was held by Indiedays. Good fun!
Thursday, 15 November 2012
Little black lamp.
Ostettiin kesällä kirpparilta tuo musta jalkalamppu femmalla. Se on varsin hyvässä kunnossa, mutta johto piti vaihtaa maadoitetulla päällä olevaan versioon. Tai ei johto vaan se pistokehärpäke vain. Yksi päivä siinäkin melkein meni kun ensin kaupasta ostettiin vahingossa samanlainen maadoittamaton pää. Sitten mentiin lähempänä olevaan kauppaan hakemaan maadoitettua ja kun siellä ei ollut niin mentiin takaisin alkuperäiseen kauppaan ja haettiin uusi. Ja tietenkin unohdettiin se ensin ostettu kotiin, että ei voinut vaihtaa. Eli meillä on nyt yksi turha maadoittamaton pistokejuttu jos joku haluaa ;) Lamppu on vähän ehkä nöpö tuolla nurkassa, mutta olkoon nyt tovin ainakin. Kauheita raekuvia osa 267 kun ei vaan saa korjattua kameraa.
Our new lamp. We bought it from the fleamarket last summer.
Tunnisteet:
Interior decoration,
Living room,
My home,
Sisustus
Monday, 12 November 2012
Tealight love.
Ulkovaraston siivouksen yhteydessä löytyi 2 kassillista pilttipurkkeja joista oli tehty lyhtyjä meidän hääjuhliin. En raaski heittää niitä pois joten kiinnittelin koko takapihan täyteen niitä yksi sunnuntai iltapäivä :) Niitä roikkuu nyt keinussa, aidassa, seinillä ja ilman rautalankoja pelkkiä purkkeja on pöydillä. Ovat vallan hauskoja, mutta tuollainen röykkiö on melko työläs sytyttää ;)
Kakku on ystävyyskakku Hermanni, jonka juuren sain äipältä.
I used our old wedding decorations in our backyard. I found two bagfuls of these little tealight holders so now our backyard is full of them :) Quite a job to light them all at once ;) The cake is a "friendship" cake.
Tunnisteet:
Desserts,
Interior decoration,
Outdoors,
Sisustus
Tuesday, 6 November 2012
My spruce.
I took a baby spruce from our summer cottage lands. I plan to take care of it at home and make it our Christmas tree this year. And if all goes well, I will plant it back to nature. I don't know if that is even possible but I will try!
Tunnisteet:
Interior decoration,
Sisustus,
Summer Cottage
Monday, 5 November 2012
New handles.
Tehtiin paikallisesta kierrätyskeskuksesta melkoisia löytöjä - toinen liittyy eteisen vaatekaappiin (josta lisää myöhemmin) ja toinen löytö on tämä kuvissa oleva sekä yksi toinen pärekori muutamalla hassulla eurolla. Kummatkin korit ovat tuollaisia melko isoja ja kummassakin oli kahvat rikki. Jotenka revin kummastakin kahvat irti ja toiseen kieputtelin kudetta kahvoiksi. Toteutus ei ihan vastannut mun päässä olevaa ajatusta miltä ne kahvat näyttäisi (lähinnä kiinnityksen osalta), mutta ajavat asian siihen pieneen liikutteluun mihin niitä tarvitaan. Toista koria varten täytyy tehdä kahvojen osalta pientä tuotekehittelyä ;)
Kirjoitan tätä postausta täpötäydestä junasta matkalla töihin. Yksi juna meni rikki ja tässä junassa on kahden aamuruuhkajunan ihmiset ja ulkona sataa räntää ja on pimeää. Nyt tarvittaisiin noita villasukkia lämmittämään varpaita ja tuomaan piristystä ujosti kiristävään tilanteeseen :)
Our new basket for which I made new handles from yarn.
Tunnisteet:
Interior decoration,
Living room,
My home,
Sisustus
Birdy.
Taas eletään sitä aikaa vuodesta kun ainoat mahikset ottaa fiksuja kuvia on lauantai ja sunnuntaipäivisin. Arkena kun tulee kotiin on ollut jo monta tuntia pilkkopimeää ja näillä tamineilla ja tällä pimeydellä ei huippukuvilla retostella (no ei nyt muutenkaan, mutta u know what I mean). Joku lauantai joskus lähimenneessä räpsin keittiössä kuvia ja nämä kaksi ovat sieltä peräisin. Valoa oli, mutta kamera on edelleen mäsänä ja siksi kuvat on niin rakeisia. Vien kameran huoltoon heti kun löydän takuukuitin jostain (eli ei tuu tapahtumaan ihan heti ;) ). Kuvissa on muuten meidän uudehko talouspaperiteline. Aika veikeä eikö?
Some pics from our kitchen. That fun bird thingy is our new paper stand. Quite fun eh?
Tunnisteet:
Interior decoration,
Kitchen,
Sisustus
Crisp.
Eilen oltiin päivä mökillä kun laitettiin mökkiä talviteloille. Toivottavasti laituri pysyy niillä virityksillä nyt rannassa mitä siihen kyhäiltiin :) Eilen oli kostea keli, vaikkakin kylmä. Mutta pari viikkoa sitten oli aivan uskomattoman kaunis ensimmäinen talvipäivä täällä etelä-Suomessa. Aurinko paistoi ihanan kirkkaasti, lumi oli maassa ja kaikki oli ujosti jäässä. Minä sitten tietysti ihastuksissani hilppaloin yöpaita päällä pihalla aamupäivällä ja tallensin tuon kauniin hetken. Eilen saatiin vihdoin nuo pihakalusteetkin talviteloille suojaan talvelta ja kanervat odottavat talvea terassilla. Kanervat on kivoja!
We had a beautiful crisp first real winter morning a couple of weeks ago. There's no sign of snow at the moment, but that morning everything was covered with a thin layer of snow and the sun was shining brightly. It was beautiful!
Monday, 29 October 2012
Inspiration.
Tämän asunnon vanha siivouskomeron teline on päätynyt meidän käytössä lehtitelineeksi eteisen käytävälle. Jo silloin vuosi sitten kun purettiin eteisen kaappi ja siivouskaappi ajattelin, että ompa kiva tuo teline ja pistin sen säilöön. Nyt kun viime viikolla kaapin puretun aukon tilalle rakenneltiin vaatekaappien uusi runko tuli tuo teline mieleen (ja joo'o oltiin ilman eteisen kaappia n. vuosi). Kaivoin sen telineen esiin ja iskettiin se samantien seinään (no okei, puhdistin sen ensin Onxon superaineella). Tykkään siitä kovasti!
Toinen jänskä juttu, josta kerroinkin jo Facebookin puolella aiemmin tänään: Indiedays sivusto on uudistunut! Samalla lanseerattiin uusi Inspiration -sivusto, jossa on mukana 300 suomalaista blogia ja Sort of Pink on yksi näistä blogeista! Jännää! Inspiration tarjoaa hauskan tavan seurata näitä blogeja. Blogien aihealueet ovat muoti, kauneus, lifestyle, ruoka ja sisustus. Mun blogi löytyy sisustusblogeista. Lue Inspirationista lisää täältä ja tule seurailemaan! Uu, ja mun pannukakku kuva oli päässyt etusivun nostoon! =)
We put our old cleaning closet rack to good use by making it a magazine stand in our hallway. Works well this way too! I like it a lot. Another cool thing happened today: the finnish Indiedays.com has launched a new site called Inspiration where 300 finnish blogs have been collected and you can follow them in a new way through the site. My blog is part of this - I am quite excited!
Tunnisteet:
Inspiration,
Interior decoration,
Sisustus
Sunday, 28 October 2012
Woods in the hallway.
P.S. Pahoittelen kuvien laatua - kamera on edelleen rikki.
We renovated our small entrance / hallway yesterday. The wallpaper is Cole & Son Woods and the shelf and shoe rack are finds from fleamarkets couple of euros each. We really like the end result.
P.S. Sorry about the bad quality of the images - my camera is still broken.
Tunnisteet:
Interior decoration,
Sisustus,
Storage
Thursday, 25 October 2012
Woollysocks with a soul.
Sain ensimmäisen villasukkaparini tehtyä. Kivaahan se oli kun vauhtiin pääsi, mutta ongelmitta ei selvitty. Ensimmäinen sukka meni hieman pieleen:
- Varsi on täynnä kohtia missä nurjan kohdalla on oikea ja toisinpäin ja niiden lisäksi löytyy jotain epämääräisiä solmukkeita - jotain ihan uusia silmukkatyyppejä.
- Vahvistettu kantalappu meni mitä ilmeisemmin muuten ok, mutta mulla oli väärät puikot käytössä.
- Kantalapun jälkeiset kavennukset on jalkapohjan puolella (kummatkin) kun niiden pitäisi olla kummallakin sivulla (hence the kummallinen sukan ja kantapäänkohdan muoto)
- Matkalla kohti kärkeä on joku outo hajanainen kohta missä on melkein yhtenäinen pitkä rako
- Kärkikavennukset on kantalapun puikkovirhelaskelman takia keskellä sukkaa eikä suinkaan sivuilla kuten niiden pitäisi olla.
Mutta en mä sitä pura. Se on juuri täydellinen ensimmäinen sukka. Yhtä lailla (ellei jopa paremmin) se lämmittää varpaita viileiltä lattioilta. Se on sielukas. Monet elää siinä virheellisessä uskomuksessa, että mä olen täydellisyyden tavoittelija ja super-Taru-tarkka (ja olen varmasti ollutkin - ja tavallaan olen edelleen), mutta todellisuudessa en taidakaan sitä olla. Mua ei haittaa, että mun sukka on vino. Tiesin sen jo tehdessä, mutta en jaksanut purkaa. Ehkä tää on jotain iän myötä tulevaa juttua, että ei jaksa pingottaa samalla tavalla kuin ennen. Tai jotain.
Aion nyt tässä samalla hieman avautua kutomisesta. Minä kun olen kova virkkaamaan ja virkkaamisen iso ystävä niin mulla on hieman ymmärrysvaikeuksia tuon kutomisen suhteen. Onhan se nyt ihan tyhmää, että kun purkaa niin joutuu aina purkamaan alkuun asti (kun ei osaa poimia silmukoita)! Ja jos yksi silmukka tippuu niin miten sen voi saada takaisin ilman purkamatta koko hommaa? Kauheeta riskipuuhaa tää kutominen! Ja mikä juttu se on, että voi tehdä kavennuksia yli vetäen ja yhteen neuloen ja mitä eroa niillä on? Ja miten voi vaan jättää jotain silmukoita neulomatta? Ei pysty käsittää miten tulee suora rivi kun joka toisen silmukan neuloo ja joka toisen nostaa vaan puikolle. Nää on mulle näitä miten lentokone voi leijua ilmassa ja miten iso laiva voi kellua veden päällä -tason juttuja =)
Mutta se on kuitenkin selvää, että kyllä musta kutomisenkin ystävä tässä sukkaparin myötä tuli. Kaikesta huolimatta.
I made my first ever woollysock pair. They didn't turn out quite right, but I don't mind. They are woolly socks with a soul!
Subscribe to:
Posts (Atom)