Friday, 31 May 2013
Gluten-free muesli.
Iskä on ahkera. Iskä on paljon mökillä yksikseen rakentamassa uutta mökkiä. Iskällä on keliakia. Joten on vain sopivaa tehdä iskälle gluteeniton mökkimysli.
Isin mysli
n. 5 dl tattarihiutaleita
n. 3 dl erilaisia pähkinöitä
n. 2 dl erilaisia siemeniä
n. 1 dl rypsiöljyä
n. 3 ruokalusikallista agave siirappia (tai vaahterasiirappia tai hunajaa)
maun mukaan kuivattuja hedelmiä
Laita määrät maun mukaan, nämä ovat vain arvioita kun heittelin aineksia ilman mittausta. Lado hiutaleet, pähkinät ja siemenet leivinpaperilla vuoratulle pellille. Sekoita. Lisää rypsiöljyyn siirappi ja sekoita. Kaada öljy-siirappiseos tasaisesti kaikkialle myslin sekaan ja sekoita vielä että öljyä tarttuu joka paikkaan. Paahda 175 asteisessa uunissa n. 15-20 min. Sekoittele välillä ja varmista ettei mysli paahdu liikaa. Anna jäähtyä, laita purkkiin ja valmista!
P.S. Kesän ekat kirsikat on jo syöty!
Sunday, 26 May 2013
Kiila.
Lahjakkaat ihmiset ovat niin inspiroivia. Tiedättekö, ne sellaiset oikein taitavat siinä mitä tekee? Mulla on onni tuntea paljon ihania lahjakkaita ja taitavia ihmisiä. Yksi heistä on nainen Formen sisustustyynyjen takana ja vihdoin hankin itsellenikin yhden Formen uusista sisustustyynyistä. Oli todella vaikea päättää minkä mallin ja väriyhdistelmän ottaisi tyynyvalikoimasta, mutta päädyin loppujen lopuksi Kiila -malliin kelta-valko-harmaana. Nuo napsaisemani kuvat meidän kämpiltä ei oikein tee oikeutta tuolle tyynylle - on se niin kaunis! Siksipä lisäsin yhden Formenkin tyynykuvan mukaan väliin. Kauniit hyvän mielen tavarat ja esineet tuo juuri sen koti fiiliksen, eikö? Eilenkin kun tultiin mökiltä kotiin illalla, nousi hymy huulille kun istahti sohvalle ja lepuutti siinä hetken tyyny kainalossa :)
Tunnisteet:
Interior decoration,
Living room,
My home,
Sisustus,
Textiles
Wednesday, 22 May 2013
Bedroom enhancement.
Olen vihjaillut tässä kevään mittaan, että makuuhuoneessammekin on tehty pientä ehostusta. Enkä huijannut, vaan tässäpä jotain pientä näytille! Tämän laajempaa kuvakulmaa tosin ei voi vielä ottaa, koska toinen seinä on vielä tekemättä. Sängynpäädyn puoleisesta seinästä revittiin vanha kukkatapetti pois, maalattiin se (kiviseinä kun on niin maalaus oli fiksuinta), kiinteän vaatekaapin rumat ovet otettiin pois, teetettiin kulmassa olevaan outoon koloon kaapin jatkeeksi hyllyjä ja laitettiin seinästä kaapin toiseen reunaan asti ulottuva verhotanko ja ripustettiin Ikean valmisverho vaatekaapin oviksi.
Vaatekaapin kohtaloa mietittiin syvään ja hartaasti. Teki mieli repiä se ruma iso rotisko kokonaan pois, mutta teimme sen jo yhdessä huoneessa tässä kämpässä ja sen alta paljastui, että siellä ei ole parkettia alla. Koska emme halunneet enempää paikattavia reikiä lattiaan, päätimme pitää kaapin paikoillaan ja tehdä tällaisen tähän tilaan sopivan täsmäratkaisun. Selvitimme myös muiden valmiskaappien sijoitusta nykyisen tilalle, mutta mikään valmisratkaisu ei olisi sopinut tähän tilaan ja ratkaissut tuota kulmakolo ongelmaa. Eli iskän avulla itse kyhätty ratkaisu osoittautui jälleen kerran parhaaksi vaihtoehdoksi.
Tuo kultaisissa kehyksissä oleva pikkutaulu on yhden kaukaisen taiteilija sukulaisnaisen tekemä ja sain sen lahjaksi kun olin n. 14-vuotias. Muistan kuinka otettu olin tästä ekasta omasta taulusta - ja olen otettu edelleen. Se on yksi mun aarteista.
Tunnisteet:
Bedroom,
Interior decoration,
My home,
Sisustus
Sunday, 19 May 2013
Winter coat?
Viikonloppuna heitin talviturkin mökillä 12 asteisessa järvessä! Mihin se talviturkki oikein heitetään? Sinne veteenkö se jää? Joka vuosi uudestaan? Emmä tajua näitä ihme sanontoja ;)
Sunday, 12 May 2013
Lovely Virkkuri!
Olen jo pidemmän aikaa seuraillut Molla Millssin töitä ja odottanut Virkkuri -kirjan valmistumista innolla. Huomasin hänen Facebook -sivuillaan ilmoituksen Virkkurin kirjajulkkareista Palonissa viime perjantaina. Yleensä en ikinä saa aikaiseksi käytyä tällaisissa kivoissa tapahtumissa ja mulla oli töiden jälkeen vielä kova kiirus Caffiin hakemaan shampanja-mansikka-auringonkukkateetä (on muuten hy-vää!) iskän 60v juhliin ja sen jälkeen kokkaamaan tarjoiluja äidin avuksi lauantain juhlia varten. Mutta halusin kiireestä huolimatta käydä hakemassa oman Virkkuri kappaleeni tuolta julkkareista. Tarvoin paikalle käytännössä puolijuosten (ja liian paksusti pukeutuneena siihen keliin nähden) ja pölähdin paikalle naama hiessä ja tukka takaviistossa kovan kyydin ja tuulen jäljiltä. Nappasin kirjan ja sain siihen vielä Mollalta omistuskirjoituksenkin! Tuli sellainen olo, että sai lahjan, vaikka sen itse ostikin :) Molla vaikutti tosi mukavalta - ja minä varmasti semisti sekopäiseltä laitapuolen kulkijalta takki ja tukka vinossa. Kaivoin kameraa supertäynnä olevasta repusta ja yritin tunkea sinne samaan aikaan tuota kirjaa ja samaan syssyyn ottaa nopesti kuvan Mollasta. Kuvat epäonnistui (tietysti) siinä hätäkässä kun yritti olla niin tehokas ja tehdä kaiken minuutissa, mutta parhaimmat otokset niistä kuitenkin tässä. Kotona räpsäsin vielä pari kuvaa kun selasin kirjan läpi.
Paloni vaikutti mukavalta puodilta. En ole aiemmin siellä käynyt. Harmillisesti kiireen takia en juurikaan kerennyt tutustua valikoimaan, vaikka kivoja pikkujuttuja tuntui olevan kauppa pullollaan.
Kirja itsessään on oivaltava, selkeä, inspiroiva ja kaunis. En osaa oikein päättää, että mistä ohjeesta/ideasta aloittaisi. Vetoketjun lisääminen pieneen virkattuun pussiin voisi olla hyödyllinen ja pienestä rusetista on varmasti moneksi - senhän voi laittaa vaikka lahjapakettiin koristeeksi! Kirjasta huomasi heti, että se ennen kaikkea inspiroi. Siinä on kivoja ajan hengessä olevia simppeleitä ohjeita, joista varmasti kukin löytää itselleen jotain sopivaa. En ole nyt vähään aikaan virkannut kun kutomisen opettelu on vienyt käsillätekemisen aikaa viime aikoina, mutta nyt taidan taas tarttua pitkästä aikaa virkkuukoukkuun! Ja hei, Virkkuri 2 on kuulemma jo työn alla!
Saturday, 11 May 2013
Brunch.
Palaan ajatuksissa ja kuvissa helatorstain brunssiin ystävien kanssa. Parhaitten ystävien kanssa, joiden seura tekee aina iloiseksi. Oli aurinkoinen päivä, ystävän ihanasti valmistama brunssi ja rento tunnelma - ja ystävän ihana uusi koti! Mikäs sen parempaa? Napsasin muutaman kuvankin. Oli virkistävää kuvata eri ympäristössä kuin kotona. Tuossa kämpässä on fengshuit ja kaikki mahdollinen kohdillaan - ihanasti valoa, tilaa ja kauniita yksityiskohtia ja esineitä nätissä symbioosissa. Kivasti yhdistettynä vanhaa ja uutta, itse tehtyä ja valmiiksi ostettua. Olen aina tykännyt tämän ystävän sisustusmausta - kovin kotoisaa ja kekseliästä. Ja hei, mä haluun varastaa noi ystävän miekkoselleen tekemät villasukat - niin ovat herkut! Viemisiksi vietiin punoskassillinen yrttejä, jääteemaustepusseja, pellavapyyhe ja virkattu pannunalunen. Pitkästä aikaa virkkasinkin jotain! Pannunalunen valmistui paksusta kuteesta parissa kymmenessä minsassa ja herätteli taas virkkausintoa tähän daamiin.
Tunnisteet:
Food,
Inspiration,
Interior decoration,
Sisustus
Wednesday, 8 May 2013
Happy surprise.
Oli ehkä maailan vaikein tehtävä löytää huonekalu, joka on max 70cm leveä, vähintään 40cm syvä ja siinä pitää olla vähintään 2 avohyllyä. En ole ollut mikään suuri tikastyyppisten hyllyjen fani, mutta tässä tapauksessa se tuntui taivaallisen hienolta kun alkoi näyttää siltä, että toinen vaihtoehto on ostaa joku kamala elektroniikkasäilytysteline, että saadaan vahvari, cd-soitin ja levysoitin mahtumaan yhteen paikkaan. Sellaisiin vekotuksiin verrattuna tämä Iskun Writex avohylly tuntui erittäin iloiselta yllätykseltä. Ja löytyipä se vielä sattumoisin Tori.fi:stä reilusti alle puoleen hintaan mitä kaupassa pyytävät. Eli löydöstä voi puhua, vaikka sinänsä kapistus ei ole kovin ihmeellinen.
Levysoitin on meille melko uusi hankinta ja nyt kun sillä on oiva paikka olohuoneessa niin tulee kuunneltuakin helpommin. Mies on haalinut levyjä sieltä täältä, mutta mulla ei ole ollut juurikaan "omia" levyjä ennen viime viikonloppua. Levymessuilta löytyi Whitney Houstonin, Madonnan ja Pet Shop Boysin levyt. Siitä on hyvä aloittaa omakin pieni älppärikokoelma :) Seuraavaksi metsästyksessä Tracy Chapmania, lisää Pet Shop Boyssia, Kate Bushia ja jotain ihanaa kasarisekalaista. Ne maistuisi levyltä kuultuna. Ja samalla sitten uudempi musiikki-ihastus jakoon: Kannattaa tsekata Rudimentalin Home -levy. Oikeinkin hyvä setti.
Nyt pikasiivoukset ja sitten ystävän järkkäämälle brunssille! Leppoisaa helatorstaita!
Tunnisteet:
Interior decoration,
Living room,
Music,
My home,
Sisustus
Tuesday, 7 May 2013
Ebisu & Edamame.
Images above: Ebisu
Monday, 6 May 2013
We at the hotel, motel!
Viikonlopun synttärihulinan välissä ystäväpariskunta tuli kylään ja vietettiin leppoisa ilta lautapelien parissa. Yleensä meidän porukoissa tykätään erilaisista strategiapeleistä eikä niinkään peruslautapeleistä kuten vaikka Monopoly tai Trivial Pursuit. Mutta jotkut legendat kuten vanha kunnon Hotellipeli on ihan parhautta aika ajoin! Mulla ei mennyt kovin vahvasti, sain vain Boomerangin, mutta onnistuin silti sinnittelemään pelissä yllättävän kauan ;)
Nuo uudet sini-valkoiset mukit on tuliainen parin viikon takaa Tukholman reissulta.
Sunday, 5 May 2013
Festive season is upon us!
Toukokuussa on meidän lähipiirissä juhlakausi. Paljon synttäreitä pienen ajan sisällä. Lauantaina juhlittiin 1-vuotiasta ja eilen sunnuntaina 3-vuotiasta, helatorstaina iloitaan kolmekakkosia ja ensi lauantaina 60-kymppisiä. Ja ei siinä vielä kaikki, näiden juhlien lisäksi on vielä parit muutkin synttärit :) 1-vuotis synttärit oli juuri niin ihanat kuin voi vain kuvitella. Järjettömän hyvät ja kauniit cup cakesit ja pullat ja kaikki! Juhlasankari piti huolen, että kaikki viihtyi ja valaisi päivän naurullaan.
Friday, 3 May 2013
Blueberries it is.
Laitoin viime kesänä pakkaseen reilusti mustikoita ja mansikoita, koska ne ovat niin harvinaista herkkua telvella. Laitoin sen takia paljon, että kun tekee smoothieita ja muita niin ei tarvitse pihistellä niiden käyttöä. Pihistelin kuitenkin. "En mä nyt ota mustikoita, että jää vielä lopputalveksikin". Ja nyt yhtäkkiä maaliskuussa havahduin siihen, että pakastin on vielä puolillaan mustikoita (mansikoita olin käyttänyt ihan kiitettävästi kun ne on olleet siinä eturivissä ensin saatavilla ;). Nyt on sitten syöty banaanipannukakkuja mustikoilla höystettynä, mustikkajogurtti-rahkakakkua ja perusaamupala näyttää lähes päivittäin tuolta kuin tuo vimonen kuva - jogurttia, omatekoista mysliä ja mökiltä kerättyjä mustikoita pakkasesta. Kyllä mustikoiden "tuhlaaminen" on parasta! Meidän kesämökki sijaitsee Mustikkavuorella, joten kerään iisisti ensi talveksi vähintäänkin yhtä paljon mustikoita talteen talven varalle (vaikka osa sitten nautittaisiinkin näin myöhään keväällä).
Ja sitten vielä haluan nostaa esiin sellaisen pointin, että blogit on aivan huippuja paikkoja hyvien reseptien löytämiseen! Oon testannut jo monen blogin erilaista jaossa ollutta reseptiä ja ne ovat olleet ihan mahtavia. Avec Sofie blogissa on mun makuun sopivia loistavia reseptejä, etenkin herkkureseptejä. Terveellisellä kulmalla luonnollisia makuja. Keskimmäisen kuvan jogurttikakun tein mukaillen Avec Sofien jogurttikakkuohjetta. Ensimmäisen kuvan banaanipannukakkuohjeen löysin täältä At Maria's blogista. Näissä meillä oli vaahdon sijaan lisänä kinuskikastiketta ja lisäsin kanelin sijaan kookoshilloa ja kookosjauhoja banaanin sekaan ja käytin kookosrasvaa paistamiseen. Toimi niinkin!
Thursday, 2 May 2013
Sanana.
Eilen tuli kauhea hedelmämehuhimo. Siispä tultiin kaupan kautta lenkiltä ja koukattiin sieltä mukaan sattumanvaraisesti ananas, verigreippi ja mandariinimehu. Niistä tuli aivan järjettömän hyvä mehu kun heitti kaikki blenderiin! Alkaa het nytkin suu napsua kun miettii sitä ihanan raikasta, semisti kirpeää ja samalla semisti makeaa herkkujuomaa! Meidän huushollissa ananas on muuten sanana. Se sana muotoutui jostain Mauritiuksen reissulla. Siellä käytiin kattomassa miten ananakset kasvaa ja paikalliset kertoi miksi he kutsuu ananasta ja siitä jostain se sitten lähti. En edes muista enää mikä se alkuperäinen sana oli ;) // Edit: alkuperäinen sana olikin ilmeisesti juuri tämä sanana, millä lie kielellä se sitten olikaan. Tästä tulikin mieleen se meidän ihana Mauritiuksen reissu - oliskos se ehkä ollut n. nelisen vuotta sitten. Vieläkin lämmittää mieltä ne maisemat vaikka reissusta onkin aikaa. Tässä pieni muistelo:
Subscribe to:
Posts (Atom)