Thursday 24 February 2011

Acknowledgment.

Sain ihanasta Tyttö kylmän maan blogista mukavan Stylish blogger award -tunnustuksen.

Asiaan kuuluu kertoa 7 asiaa itsestään. So here it goes;

1. Minulla on ristiriitainen fiilis sisustamiseen ja vaatetukseen ja kaikkeen. Toisaalta rakastan miettiä kaikkea moista hömppää ja on mielestäni mielenkiintoista seurata miten ihmiset omaa kotiaan ja omaa persoonaansa tuovat esille päälle näkyvin keinoin. Mutta toisaalta koen ne ahdistavaksi, koska tykkään itse niin monesta eri jutusta enkä ikinä osaa päättää millä tyylillä tai suunnalla kulkisin ja poukkoilen tyylistä ja fiiliksestä toiseen. Tricky.

2. Rakastan kyniä.

3. Ennen piirtelin paljonkin. Nykyään en enää niinkään ja se vähän välillä harmittaa.

4. Olen tehokkuuden maksimoija. En voi sietää asioita, jotka eivät toimi. Teen kaiken mahdollisimman tehokkaasti. Kaivan kotiavaimenkin jo hississä käteen etten vaan kuluta kallisarvoisia sekuntteja oven edessä kaivamalla avainta kassista, jonka olisi voinut jo tehdä hississä seistessä.

5. Jos minulla olisi enemmän vapaa-aikaa urheilisin hulluna, piirtelisin, lukisin enemmän blogeja ja sisustuslehtiä, virkkaisin ja kutoisin mielettömän paljon enemmän ja kokeilisin uusia reseptejä ja opettelisin vain olemaan.

6. Olen hiljattain lanseerannut itselleni uuden elämän asenteen, jossa pyrin hidastamaan menoa, nauttimaan pienistä arjen hetkistä ja olemaan vähemmän ärsyyntymisherkkä. Tuntuu toimivan kivasti!

7. Olen maailman surkein kirjoittamaan suomeksi. Pilkut ja pisteet on aina väärissä paikoissa ja käytän sanoja ja lauserakenteita joita ei ole olemassa. Ja joo olen ihan suomalainen, mutta en vain osaa.

+ yksi extra: En ole ikinä juonut kahvia tai olutta.

Tämä tunnustus on kiertänyt jo monessa blogissa joten tällä kertaa en jaa tunnustusta eteenpäin kenellekään tietylle vaan heitän yleisesti ilmoille haasteen jossa kaikki voivat omissa blogeissaan kertoa 7 asiaa itsestään. On mukava harjoitus nimittäin =)

I got a stylish blogger award from the lovely Tyttö kylmän maan blog,



5 comments:

  1. Tunnistin itseni monesta listauksestasi! Mä muuten keräsin ennen erilaisia lyijykyniä ;)

    ReplyDelete
  2. Itsekin olen "vie mennessäsi, tuo tullessasi"-tyyppinen... odottelu ärsyttää ja yritän välillä olla turhankin multi tasking. Olen koettanut opettaa itseäni vain olemaan, ei ole pakko suorittaa koko ajan. Tekee hyvää ihmiselle...

    ReplyDelete
  3. Kiva kun kommentoit niin löysin sinut!

    Löysin itseni monesta listaamastasi asiasta. Blogillasi on kaunis ilme, ihania kuvia ja rauhallisia kirjoituksia :)

    ReplyDelete
  4. Chatrin; Lyijykynien keräys kuulostaa kivalta =)

    Lumo; Joo se jatkuva multitasking ja suorittaminen on raskasta - pitäis oppia, että ei asioilla ole aina niin kiire ja koko ajan ei tarvitse olla tehokas.

    Sofié; Kiva että "löydettiin" toisemme =)

    ReplyDelete
  5. Joo mäkin kaivoin aina ennen avaimet aina hississä laukusta, kunnes kerran onnistuin heittämään ne hissikuiluun.. :D

    ReplyDelete

Related Posts with Thumbnails