Wednesday 4 December 2013

Easy DIY Christmas calendar.


Se on shillä lailla, että joulukalenterin voi tehdä vielä kun joulukuu on jo käynnissä eikä haittaa mittään! Sanon minä. Mielessä pyörinyt omatekoinen joulukalenteri vaihtoi muotoa aina kävelylenkeillä ja vauvan yösyöttöjen aikana aina monimuotoisesta yhden maagisen 24:n numeron boksista ihan perinteiseen tulitikkuaskikalenteriin. Lopulta päädyin toteuttamaan kuitenkin ihan kaikista perinteisimmän kaavan mukaisen luukkukalenterin. Viikonloppuna saadussa lahjassa ollut ihana Marimekon Kuusikossa lahjapaperi oli oiva pohja ja siitä se idea sitten lähti.

Jos haluat tehdä samanlaisen toimi about näin:

Tarvitset: Sakset/mattoveitsi, kartonkia/pahvia, kuvapaperin, lyijykynän, tussin, sinitarraa & 24 pientä kivaa ideaa <3

  1. Leikkaa pohjapahvi ja kuvapaperi samankokoiseksi (tai jätä pahvi hieman suuremmaksi jos haluat "kehykset")
  2. Piirrä lyijykynällä 24 luukun paikkaa päällispaperiin
  3. Leikkaa mattoveitsellä luukkujen paikat paperista auki
  4. Liimaa luukullinen kuvapaperi pohjapahville siten, että luukkujen kohdat jäävät ilman liimaa eli jäävät auki
  5. Piirrä paksulla tussilla katkoviivat leikkuukohtien päälle ja kirjoita luukuille numerot
  6. Kirjoita luukkujen sisälle erilaisia kivoja viestejä / lahjoja (meidän kalenterissa on käytössä esim. perheen yhteinen iltakävely, kakkua ja teetä, pusutteluhetki, 5 min päähieronta, ja lipaston alalaatikkoon on piilotettu pusseja joissa on ko. päivän numero ja sieltä löytyy myös materiaalisia pikkuylläreitä kivojen "tehtävien" lisäksi)
  7. Sulje luukut sinitarralla
  8. Kalenteri on valmis käytettäväksi!
Eli ei muuta kuin kiva paperi, pahvia, sakset (tai mattoveitsi), liima, viivotin, ja kynä kauniiseen kätöseen ja menoksi jos sinulla ei ole vielä omaa joulukalenteria!

I made a DIY Christmas calendar :) Just cut 24 holes in a piece of paper and glue it on top of another paper and leave the holes open. Give the holes numbers, decorate them if you want, and write fun little things inside such as kisses, tea & cake moment, evening walk together etc etc. And your done! :)

4 comments:

  1. Kyllä sä Taru oot kätevä! Hienosti hyödynnetty paperi :)

    ReplyDelete
  2. Onpas kiva idea! Täytyy pistää ens joulua varten korvan taa. Ja tuo kuusi-paperi on tosi kaunista! :)

    ReplyDelete

Related Posts with Thumbnails