Friday 25 July 2014

Our summer cottage.


Meillä ei ole aina ollut mökkiä. Itse asiassa vanhempieni mökki on vasta valmistumassa. Ollaan kuitenkin kaikki ihan mökki-immeisiä, joten siellä oloa osataan arvostaa aivan hurjasti. Ja onhan se nyt ihan parhautta. Ei haittaa, että puukasoja lojuu siellä täällä, sisällä kaikki pinnat eivät ole valmiita - saati sisustus. Mökillä olemisen yksi tärkeä palanen onkin juuri tuo puuhastelu. Puuhastelu rakentamisen, kunnossa pitämisen, ruoanlaiton ja sen semmoisen parissa. Tänä vuonna on valmistunut mm. lopulliseen kuntoonsa huussi, terassi ja sen kaiteet, ja ompa iskä kerinnyt väsäämään oman suunnitelmansa mukaiset terassikalusteetkin - valtavan kokoinen pöytä ja penkit. Aivan paras juttu, nyt nimittäin mahtuu isokin poppoo syömään terdellä. Mökki sijaitsee rinteen päällä niin sanotusti täysin keskellä skutsia eli ison terassin valmistuminen helpottaa siellä oloa suunnattomasti kun nyt on tilaa missä liikuskella pelkän metsämaaston sijaan. Iskän synttärilahja Fatboy riippukeinu ja äitin synttärilahja perus Fatboy tuoli ovat kummatkin aika makoisia hengailupaikkoja. Vaikkakin helteisillä keleillä on tullut lainattua Moonan pikkupikku uima-allasta itsekin kun ei ole jaksanut könytä rinnettä alas järvelle asti pulahtamaan.

Tänäkin kesänä siellä möksällä on suurin osa ajasta vietetty. Mustikat kypsyivät aikaisin tänä vuonna ja niitä on syöty jo läjäpäin. Sisustusta on kovasti pohdittu äiteen kanssa. Mökin sisustuslähtökohta on ollut, että mitään ei juurikaan osteta uutena. Lähes kaikki huonekalut on saatu sukulaisilta ja ystäviltä tai roudattu oman kodin ylijäämistä. Eli tyyli on (sanottakoon vaikka) kauniin kirjava, mutta jotenkin ollaan saatu yleisvärimaailma pidettyä halutussa Mustikkavuorelle sopivassa mustikan sinisessä, harmaassa ja valkoisessa. Sisustuksesta enempi juttua ehkäpä ensi kesänä - olen nimittäin saanut valtuudet sisustaa parven. Jiihaa!

Me lähdetään parin päivän breikin jälkeen taas noihin maisemiin. Ihania mökkihetkiä kaikille mökki-immeisille!


Some pictures of our summer cottage. We have spent most of this summer there and it's been lovely. Everything's still a bit messy as the cottage is still a work in progress but now that my dad finished that lovely terrace and wooden table and chairs it's been lovely to hang outside. 

4 comments:

  1. Ihanan näköistä! Mökkeily on parasta! :)

    t. Minna

    ReplyDelete
  2. Ihana mökki. Me haaveilemme omasta mökistä, ihan konttimökkikin kelpais.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kaikki mökit ja vapaa-ajan asunnot on ihan parhautta! 😍

      Delete

Related Posts with Thumbnails