Sunday 9 September 2012

Design Market 2012.


Menin tänä vuonna ekaa kertaa käymään Design Marketissa. Aiemmin on aina muka ollut jotain, että ei ole päässyt / jaksanut lähteä. Kannatti kyllä mennä. Paikalla oli runsaasti kivoja brändejä ja tuotteita ja tokihan sitä tuli jotain ostettuakin. Yllä mun makuun parhaimmistoa. Ostin Saana ja Olli Yö metsässä -tyynyn, jota olin meinannut jo aiemminkin hankkia. Nyt sain sen pieneen alehintaan which is nice. Moko Marketilla oli pirtsakka pop-up kahvila, jossa oli mukava istahtaa hetkeksi. Tsekkaa myös blogi. Muovon pöydältä tarttui mukaan bussi/junalipun kannet heijastimella. Superkätsy ja kiva!  Ostinpa pari muutakin juttua, mutta niistä juttua enempi kuvien kera toisena ajankohtana. Varm Countryn telineet oli hurjan hauskoja. Niihin voi laittaa kruunukynttilän, tai lasiputken johon voi laittaa vaikka leikkokukan, niistä voi tehdä tarjottimen jalan tai pitää koristeena vaikka vaan sellaisenaan. Näihin joutuu ehkä vielä joskus palaamaan ja harkitsemaan moisen ostoa. Polka Jamin kuvitukset on vaan aina tosi kivoja. Elina Järvisen pom pom kaulakorut oli tosi makeita! Mutta jäin vielä harkitsemaan ostoa, koska oon itse virkannut samanmoisia palloja avaimenperiksi ja niistä saa kyllä melko helposti tuon tyyppisen kaulakorun väsättyä (jos vaan joskus on aikaa tehdä...) ja toisaalta kun tekisi mieli Marimekon Loru kaulakorua ja se on niin saman tyyppinen, mutta saako niitä muuten edes enää... ainakaan nettisivuilta ei löytynyt. Hankala -korutkin oli kivoja.

I went to check out Design market in Helsinki yesterday. It was really fun. Lot's of nice brands and products. Made some cool finds. More about them later. 

4 comments:

  1. Kiitoksia design-market terveisistä! Unelmoin, että pääsen tällä kertaa käymään, mutta menoja oli jo liiaksi muutenkin. Ehkä vielä joskus :)

    ReplyDelete
  2. Hyvä kuvakollaasi! Samoja kohokohtia olisin itsekin nostanut, jos kamera olisi räpsynyt tiuhempaan. Ja jos en olisi tyynyn- ja kahvikupinostokiellossa, tuo valkomusta Yö metsässä olisi kotiutunut myös meille.

    ReplyDelete

Related Posts with Thumbnails