Wednesday 26 September 2012

Always have (and always will).

Äitin on sitä mieltä, että olen kantamisen mestari. Nuorempana Marimekon olkalaukussa kulki yleensä ihan liian suuri määrä näennäisesti tärkeitä asioita. Tennistreeneihin tennisbägi kulki pyöräillessä selässä. Englanissa asuessani kannoin koko pienen omaisuuteni muutamassa matkalaukussa joka kerta edestakaisin kodista lentokentälle ja takaisin ja asunnosta toiseen. Tanskaan muutin erinäisen kassikasan kanssa (ihme että pääsin omin voimin lentokentältä keskustaan ja Köpiksen rautatieasemalla kipuamaan junaan. Viimeiset vuodet olen kantanut päivittäin läppäriä, siihen liittyviä härpäkkeitä, kameraa, kalenteria (kyllä olen vielä paperikalenteririippuvainen), eväitä, yms, yms tavaraa erimuotoisissa olkalaukuissa ja repuissa. Tällaisen kassin lisäksi useampana päivänä viikossa mukana olalla roikkuu treenikassi. En edes ajattele enää tavaran kantamista juuri minään, mutta joskus havahdun haaveilemaan sporassa, että olisipa minullakin vain tuollainen kaunis pikkulaukku. Ehkä joskus.

Haglöfsin reppu on tavarankuljetuksen luksusta työmatkalla, mutta se ei ole ulkomuodoltaan erityisen kaunis (ja sinne mahtuu tunkemaan ihan liikaa tavaraa), joten halusin pienemmän ja nätimmän repun niille päiville kuin vähempi tavaraa riittää. Kirpputorilta löytyikin kesällä 5e hintaan oiva nahkareppu (pinkkinä vielä!). Pikkulaukku oli bonus (1e). Muistivihko Mokosta.

I always carry  a lot of stuff with me. Always have. It started with an innocent tennis bag to the practice when I was 12 and nowadays I carry with me everyday my laptop, camera, packed lunch, calendar, gym bag etc etc. Haglöfs backback is great for carrying a lot of stuff, but it's not the prettiest of bags so I wanted a new backback and found one from the flea market for 5 euros. And its pink! The little bag was a bonus (1€ from the flea market). The notebook is from Moko.  

11 comments:

  1. Kyllä paperikalenteri pitää olla. :)

    ReplyDelete
  2. I am like you, carrying home everyday in a bag.
    I usually carry a backpack like the Haglofs you say, as I haven´t find a pretty one...will keep on looking for.

    ReplyDelete
    Replies
    1. So we are alike! Hope you find a pretty everyday bag too =)

      Delete
  3. Kyllä kalenterin pitää olla paperille painettu! Minä tein tänä vuonna kalenterini itse, jotta sain samaan pakettiin myös tarpeeksi muistiinpanosivuja. Paras kalenteri pitkään aikaan!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mahtavaa, että olet tehnyt kalenterin itse! Saa tosiaan juuri sellaisen kuin haluaa =)

      Delete
  4. Replies
    1. Se vihko on aika söpis - en ole vielä keksinyt mitä siihen kirjoitan ;)

      Delete
  5. Söpöjä. Blogissani on menossa Missoni tyynyliinan arvonta, ajattelin että sinä ja lukijasi haluaisitte olla mukana.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo ovat aika söpiksiä. Kiitos arvonta vinkistä!

      Delete

Related Posts with Thumbnails