Friday 21 March 2014

Dots love.


Olen ihastunut. Palloihin! Palloja on jo vaatteissa ja kodin pikkusälässä, mutta nyt myös seinällä! Kuvissa olevat pallurat ovat Made of Sundayssin Polka dots seinätarroja*. Superjuttu nuo seinätarrapallerot. Toki palluroita voi kyhätä itsekin kun ottaa sakset ja vaikkapa kontaktimuovia kätöseen, mutta näillä valmiilla seinätarroilla säästää vaivan ja aikaa. Suurin ongelma oli valita mihin asetelmaan ne seinälle asettelisi. Päädyin random heittelyyn. Halusin epäsymmetrisen ja sellaisen vähän Peppi Pitkätossu -henkisen lopputuloksen :)

Kahdessa kerroksessa kun asutaan, rappusten yläpäässä oleva käytävä on tosi kolkko, pimeä ja täynnä oviaukkoja ja jotenkin epäkiinnostava. Mutta nyt tällä palloleikillä ja peilin vaihtamisella saatiin siihen tilaan ihan uutta eloa. Me likey. Innostuin palloista niin, että niitä tuli läiskittyä myös työ/pelihuoneeseen (joo'o työpiste on taas muuttanut!). Sopivat myös sinne Mario Testinon kirjan kaveriksi. Siitä tilasta seukissa postauksessa lisempää.

Olen hieman sellainen purkka-liima-ratkaisut-diy-tyyppi ja rakastan nopeita muutoksia. En meinaa malttaa työstää mitään isotöisiä sisustusideoita. Tällaisilla sisustustarroilla saa nopeasti ja helposti hauskan ilmeenmuutoksen. Ymmärtääkseni tarrat ovat myös helposti irrotettavissa ja siirrettävissä, joten sopii myös siinä mielessä tällaiselle nopeiden käänteiden naiselle. Tulipahan mieleen, että voisi kokeilla täkätä noita myös johonkin lipaston kylkeen tai kodinhoitohuoneen kaappien oviin. Hmmmm....

// EDIT Pieni tarkennus yllä olevaan; Nämä pallotarrat ovat siis vinyylitarroja ja ne eivät perjaatteessa ole uudelleen siirrettävissä (ne saattavat venyä/rypistyä jos ne irrottaa liian väkivaltaisesti). Uudelleensijoittelu koskee lähinnä Made of Sundayssin kangastarroja, jotka ovat valmistettu eko-ystävällisestä/maatuvasta polyesterimateriaalista.

*Tuote/palvelu on saatu ilmaiseksi bloginäkyvyyttä vastaan.



MADE OF SUNDAYS -KILPAILU

Kevään kunniaksi tähän yhteyteen sopii mainiosti pikkupikku kilpailu, jossa voit voittaa valitsemasi tarran Made of Sundays kaupasta! Aika mahtavaa! Pallotarroja voin suositella lämpimästi, mutta onpa valikoimissa vaikka mitä muutakin kivaa. Alimmaisessa kuvassa muutama mun lemppari. Made of Sundays on pieni espanjalais-suomalainen perhe ja yritys, joka valmistaa erilaisia seinätarroja biohajoavasta ja myrkyttömästä materiaalista. Valikoiman pääset kurkkaamaan täältä. Voit myös seurailla heitä Instagramissa ja Facebookissa

Osallistu kilpailuun jättämällä kommentti tähän postaukseen
Osallistumisaikaa on su 30.3.2014 asti

Onnea kilpailuun!

56 comments:

  1. Toi aurinkoinen aurinkokunta on ihana! :)

    ReplyDelete
  2. Näyttävätpä nuo pallotarrat hauskoilta! Kätevää että niitä pystyy siirtelemään oman mielen mukaan. Itse ihastuin Sunnuntaisade-tarraan.

    ReplyDelete
  3. Kääk! Noita kolmioita meille ;) eli hep hep. Mukana ollaan!

    ReplyDelete
  4. Palloja meillekin, thanks! :) Aattelin duunailla niitä ite jos ei arpaonni suosi ;)

    ReplyDelete
  5. Pallot olisi kiva ja helppo piristys lastenhuoneen seinälle! :) Kun eihän sitä viitsi maalata tai tapetoida siinä uskossa, että mahdollisesti vaihdetaan vuoden sisällä 2000-luvun talo yli 100 vuotiaaseen.

    ReplyDelete
  6. Oi, olipas kerrankin kivoja ja persoonallisia sisustustarroja! Oma valintani olisi tarra "Hello Sunshine"-tekstillä :)

    annesavol@gmail.com

    ReplyDelete
  7. Kaikki kivoja, mukaan arvontaan! Pallot on lempparit :-)

    ReplyDelete
  8. Hauskaa piristystä tosiaankin pienellä vaivalla. Kelpaisi! :)

    -Ninne ( rakas_2 a t hotmail.com )

    ReplyDelete
  9. Ompa ihania! Mäki tahon

    ReplyDelete
  10. Ne viidakon kulmikkaat kaverit olisi hauskat Voiton huoneeseen. :) Ja kyllä siellä monia muitakin kivoja juttuja oli. Eli mukana ollaan! :) Terkuin Reija

    ReplyDelete
  11. Ihania ja helppoja piristysruiskeita olisivat kaikki, niin pallot kuin kolmiotkin :)

    ReplyDelete
  12. Nuo pallot on kyllä ihania ! Kivaa piristystä. :)

    - Maria

    ReplyDelete
  13. Pallot ja vaikka mitkä ihania :) mukana arvonnassa!

    ReplyDelete
  14. Palloja löytyy meiltä aika paljon, joten vaihteluksi kolmiot ois kyllä superkivat :) Mukana ollaan siis!

    ReplyDelete
  15. Hih, nauratti kun kerroit noista purkka-liima -ratkaisuista, täältä löytyy sielunsiskosi. :D Mä kyllä kovasti aina suunnittelen jos kuinka haastavia diy-juttuja, mutta jos sitä ei voi liimata purkalla, se jää tekemättä. Tsih.
    Mut hep vaan, arvonnas mukana!

    ReplyDelete
  16. Oijoi. Ihania tarroja. Lähteenä nää helposti irti? Myös maalatusta seinästä? Onko noita tekstejä valkoisena?
    T:Pirre

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ne kangastarrat lähtee irti ja niitä voi ihan uudelleensijoittaa, mutta nuo vinyylitarrat kuten nämä pallerot eivät ole niin helposti uudelleen siirreltävissä. Mutta ei pitäisi jättää jälkiä ja irrota sileistä pinnoista ok. Mutta voisin kuvitella, että luonnollisesti jos joku tarra on kauan esim. vanhassa maalatussa seinässä tai tapetissa kiinni niin siihen saattaa jäädä tapettia/maalia kun tarran irroittaa ja täten tehdä jäljen seinään. Mutta ainakin asentaessa irtosi hyvin vielä seinästä ilman mitään jälkiä. Valkoisena en ole nähnyt, mutta toki yritykseltä kannattaa suoraan kysyä josko onnistuisi!

      Delete
  17. Ihania! mielelläni laittaisin tuollaisia myös omaan kotiini :)

    ReplyDelete
  18. Kauniita, mä niin tarvitsen noita. :-)

    ReplyDelete
  19. Hei me halutaan noi nimitarrat :D
    t. Viljami & ella

    ReplyDelete
  20. Vautsi, mitä tarroja! Heti päässä surrasi, minne kaikkialle meillä voisi noita ihanuuksia laittaa...

    ReplyDelete
  21. Oo! Mahtavaa! Mukana ollaan! :)

    ReplyDelete
  22. Hmm.. Ihania ihania! Kolmiot valloitti heti, mutta tytön kanssa viidakon kulmikkkaat kaverit vakuuttivat 1-vuotiaankin sydämen samantien :)

    ReplyDelete
  23. Tommoset tarrat olis kyllä ihan hauska lisä muuten vähän ankeeseen (opiskelijakämppä) sisustukseen :)

    ReplyDelete
  24. "Enjoy the little things" olisi aivan mahtava :D mukana siis ollaan!

    ReplyDelete
  25. Ilman muuta mukana. johannaliina@gmail.com

    ReplyDelete
  26. Oijoi, mulle ehdottomasti "A clean kitchen is a sign of a wasted life", haha :D Sopii mulle vallan mainiosti. kaljukeiju@gmail.com

    ReplyDelete
  27. Mukana! Olisipa kiva kevät piristys

    ReplyDelete
  28. Mukana arvonnassa. Nuo Wall Sprinkles -tarrat on ihanat!

    Terkuin
    Annika (ae85462@uta.fi)

    ReplyDelete
  29. Ihana idea, voi kun voittaisin palloja kotiini! . terveisin, Päivi I.

    ReplyDelete
  30. Mekin halutaan näitä! :)

    ReplyDelete
  31. Oi, ehdottomasti mukana arvonnassa! Ihania nuo tarrat! Enemmän minun tyylisiäni, kuin ne tarrat mitä kaikkialla muualla aina on :)

    ReplyDelete
  32. Näitähän pitää saada ... Mukana ... ;o)

    ReplyDelete
  33. Mukana kilpailussa! :D Rakastan palloja kans ja niille olisi oiva paikka jo valmiina!

    ReplyDelete
  34. Hei siis haluaisin ehdottomasti ainakin kolmioita, palloja ja sunnuntaisadetta! Söpöjä! Onnea mulle matkaan..:) terkuin Katja

    ReplyDelete
  35. Olispa mukava saada tarra seinään..valitsisin Life is good today :) t. merja

    ReplyDelete
  36. Harvinaisen kivan näköisiä seinätarroja, kyllä kelpais meillekin :)

    isontalonpoikii@gmail.com

    ReplyDelete
  37. Ehdottomasti mukaan arvontaan! :) Mä vähän aikaisemmin virittelin omanlaisen kolmiohärdellin pitkin seinää, tämä ois varmasti järkevämpi ja ennen kaikkea toimivampi ratkaisu :D Mukavaa viikonloppua sinne!

    ReplyDelete
  38. Pakkohan se on osallistua! Vuokrakodin seiniin seinätarrat on ihan mainiot.

    ReplyDelete
  39. Tykkaan!!! Sopivat moneen huoneeseen!!

    ReplyDelete
  40. Uuuhh. No nyt tiedetään mitä tyttären uuteen huoneeseen laitetaan!

    ReplyDelete
  41. Upeita. Ehdottomasti mukana.

    ReplyDelete
  42. Nuo olisi kivoja,ei tarvitsisi tauluja kun tarrat riittäisi ^_^

    ReplyDelete
  43. Osallistun! elengiina@luukku.com

    ReplyDelete
  44. Hmm, ensimmäinen kommentti hävisi jonnekin bittiavaruuteen... Piti kuitenkin sanomani, että kivan erilaisia! Erityisesti pilkut ja kolmiot kutkuttaa ja lujaa :)

    ReplyDelete
  45. Ihania palleroita! Mukana arvonnassa.

    ReplyDelete
  46. Todella kiva arvonta, toivottavasti osuisi voitto kohdalle!
    teekoo81(at)gmail.com

    ReplyDelete
  47. Mukana arvonnassa minäkin! Olispa kiva, jos osuisi onni kohdalle, kun suunnitellaan juuri esikoiselle oman huoneen sisustusta :)

    ReplyDelete
  48. Valikoimasta löytyi monta ihanaa vaihtoehtoa! Jos arvonnassa sattuisi onnistamaan, tulisi eteen vaikea valinta. :)
    -Tiia V

    ReplyDelete
  49. Mä olen niiiin haaveillut näistä. Erityisesti kolmiot ois mun mieleen mut pallotki ois kivoja!

    ReplyDelete
  50. Melkein tunti aikaa - mukana siis! :D

    ReplyDelete

Related Posts with Thumbnails