Monday 3 December 2012

Nothing christmassy.


Oon lukenut joulujutuista ja pohtinut niitä töidenkin puolesta jo kuukausia, mutta kotona ei ole tapahtunut mitään muuta jouluista kuin se, että marraskuun alussa kävin nyppäsemässä mökiltä yhden pikkukuusen meille hoitoon. Mutta sekin on edelleen ulkona.  Lahjat ja kortit ja koristelut on KAIKKI hoitamatta. Se johtuu osaksi siitä, että teen nyt tosi paljon töitä, että voin sitten lomailla tammi-helmikuussa. Ja iltaisin haluan monesti urheilla, että jaksaa ja saa energiaa. Jotenkin tuntuu, että arki-iltana ei viitsi aloittaa mitään isompaa kun aika loppuu kuitenkin kesken. Ja koko päivän vapaita ei enää ole ennen joulua kuin muutama hassu. Yhtenä vapaapäivänä osallistun suvun naisten piparitalkoisiin joten jotain joulutunnelmaa sentään :) Mutta toisaalta mitä sitä omaa kotia niin jouluksi koristelemaan kun ei jouluna kuitenkaan ole kotona. Ja sitten taas toisaalta olisihan se kiva kun olisi jo sitä ihanaa joulutunnelmaa kotonakin. Kahtotaan jos sitä vielä kerkeäisi jotain. Tähän väliin on hyvä tiputella kuvia syksyn aikana arkistoista. Silloin kun oli vielä valoisaa...

I still haven't done anything Christmassy in our home. Here's some images from fall. 

15 comments:

  1. kaunista. kyllä se joulu hiipii pikkuhiljaa, meilläkin olis ensin tällä viikolla juhlittavan vielä isomman pojan synttärit; kaverikemut ja sukulaisten kahvitus. Ja vielä iltavuorossa...jos ens viikolla sitten alkaisi todenteolla jouluunvalmistautumisen :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Välillä joulu meinaa jäädä arjen jalkoihin, mutta kyllä se sieltä puskee :)

      Delete
  2. Ja hei, ihan piristävää, ettei joka blogissa ole joulujuttua! :) Kauniit kuvat!

    ReplyDelete
    Replies
    1. No sekin varmasti pitää paikkansa - kiva kun piristit päivääni tällä näkökulmalla ;)

      Delete
  3. Okeiokei. Rakastuin sun blogiin. Ja tyyliin. Just. NYT.

    ReplyDelete
  4. ooo oo oo!! mistä tuo kettu on<3

    ReplyDelete
  5. (ei oo mullakaan vielä yhtäkään lahjaa tehtynä, eikä joulukalenteria kummempia koristeita...kyllä sitä sitte ehtii..vai ehtiikö? JAiks!)

    MISTÄ tuo mahtava vihko/kirjanen on?? Tulee mieleen yks etsymyyjä, mutten nyt muista kuka se oli. Niin hieno! :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihanaa, kiitos vertaistuesta! Tuo muistikirja on Archie Grand muistikirja ja se on ostettu Mokosta. Niitä on eri teksteillä ja eri väreissä. Tässä yksi joka on värinä lähimpänä tuota mun muistivihkoa: http://www.moko.fi/kauppa/tuote/toimisto-ja-paperit/734005900025/royals-i-met-and-liked-muistikirja kun juuri tuota väriä/tekstiä ei tainnut enää olla. Tääkin ois aika kiva: http://www.moko.fi/kauppa/tuote/toimisto-ja-paperit/734005900099/bloggers-i-met-and-liked-muistikirja :)

      Delete
    2. Aaa, sittenhän tuommoisen voisi saada helpostikin käsiin! Mahtavuutta! Tuo jälkimmäinen kirja olisi erittäin sopiva :D

      Delete
  6. http://hyppyset.blogspot.fi/2012/12/a-blog-with-substance-tunnustus.html

    Täällä on sulle tunnustus ! :)

    ReplyDelete
  7. Onpas kiva sohvapöytä ja lasipurnukat :) Hioitko muuten eurolavaa ennen maalaamista? Olis itelläkin tulossa yks projekti jossa haluisin käyttää noita, mutta mietin että onkohan siinä hiomisessa kauhee homma.

    http://rawdesignblog.blogspot.fi/

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo hioin lavasta isoimmat tikut ja rösöt pois, mutta jäi se silti todella rösöiseksi. Olisi ollut megaiso homma hioa kunnolla sileäksi. Rösö pinta on kivan näköinen, mutta sitä on hankala pyyhkiä rätillä kun rätti meinaa jäädä kiinni pikkusäikeisiin ;) Eli riippuu melkolailla siitä mitä olet tekemässä että kannattaako alkaa tarkemmin hiomaan. Käväisin sun blogissa ja jäin innolla seuraamaan uutta sisustusblogiasi :)

      Delete

Related Posts with Thumbnails