Friday 18 May 2012

Wheelbarrow.

 

Täällä etelä-Suomessa on ollut jo muutamia kovin kesäisiä päiviä. Aurinko lämmittää ja sadekin tuoksuu kesän sateelta. Meidän huushollissa on siirrytty sisärempasta ulos pihalle. Vietiin 16 tonnia maata pois kun tasoitettiin epätasainen piha, tehtiin terassin ja levennetyn autotien pohjia. Paljon on kasveja siirrelty ja nyt toivotaan parasta, että edes joku selviäisi - eritoten 2 metriset marjakuuset. Onko kenelläkään kokemusta marjakuusien siirtämisestä? Meille kerrottiin, että se on todella epätodennäköistä, että selviävät siirrosta, mutta pakko on kokeilla. Meillä oli käytössä pieni kaivuri joten ei saatu edes kovin isoja paakkuja mukaan joten en todellakaan usko, että ne selviävät, mutta ovatpahan siinä aitana ehkä tämän kesän ennen kuin kuolevat. Nyyhky.

Myös hieman helpompia kasveja on siirrelty kuten pihakukkia. Vein nuo keltaiset kukkaset talon toiselle puolelle piharemppaa piiloon. Vain ne jäivät, kaikki ruusupuskat ja muut epämääräiset kukat/kasvit (joita laskin, että oli pihassa oli 12 eri lajia yhdessä kukkapenkissä) on kadotettu. Vähän liian monipuolinen kukkapenkki minun makuuni noin pieneen tilaan. Niin ja meillä on nyt omat kottikärryt! Eikö ole ihanat!

We've started to remodel our yard. We've moved plants and even yew hedge. I don't think they are gonna make it... But now we have our very own wheelbarrow! Aren't they cute! 

4 comments:

  1. Upeet on!:)

    t. Minna

    ReplyDelete
  2. Ihanat! :) Taitaa olla meilläkin kottikärrien hankinta edessä tänä kesänä. Sarjassamme kustannuksia, joita en ollut budjetoinut (+kaikki muut pihakulut). :D Keltaiset kumpparit löytyy jo, ai että passaisi hyvin nuiden putkien kanssa.

    ReplyDelete
  3. Minna; =)

    Kaisa; Noi kottarit on Tarjoustalosta, ja maksoivatkin vaan jotain kolmisen kymppiä!

    ReplyDelete
  4. Harmi, kun näitä kommentteja ei voi peukuttaa. *like*

    ReplyDelete

Related Posts with Thumbnails