Wednesday, 21 August 2013

Cabinet etc.

 
Taas yksi kauan pohdinnassa ollut asia on tuottanut tulosta. Olen mutustellut asialla, että rappusten alapäähän hommattaisiin pieni lipasto yleiselle pikkusälälle kun huomasin, että siinä kohtiin olleet lehtipinot ja tuoli alkoivat aina täyttyä avaimista, päivän postista yms yms. Lipastoa olen silmäillyt kierrätyskeskuksista ja huutonetistä yms yms mutta missään ei juurikaan tule vastaan sellaisia jotka olisivat tarpeeksi pieniä (eritoten tarpeeksi vähän syviä). Viime viikolla kuitenkin onnisti ja Tori.fi:stä bongattiin tämä mäntyinen lipasto. Se istuu tilaan niin hyvin kuin mikään lipasto voi ahtaaseen tilaan istua. Ajatuksissa on maalata lipasto jonkin muun väriseksi. Värivalinta tulee olemaan vaikea. Hain jo värikartat kotiin ja nyt sitten vaan sitä arpomaan! Ehdotuksia saa antaa ;)

Ensihätään lipaston päälle iskettiin naulaa odottanut kehys + Say yes -juliste, jonka latasin Kotilo -blogista jo aikoja sitten ja sen kylkeen viime viikolla valmistunut palloviiri. Yhden palloviirin tein jo kummipojalle aiemmin ja innostuin niin, että tein myös itselle moisen. Ohje palloviiriin löytyypi täältä.

Joku on saattanut lukeakin jo mun syksyn käsityöprojekteista ja miten olen nyt ryhdistäytynyt ja järkännyt langat ja työt valmiiksi tekemistä varten - no excuses anymore! Sen seurauksena lankakori näyttää vihdoin siistiltä, mutta toisaalta nyt joka ikisessä ovenkulmassa ja naulassa roikkuu joku käsityönyssykkä. Nuo kangaskassit ovat niihin niin oivia säilytysvekottimia. Helppo nakata isompaan kassiin mukaan tai ottaa mukaan jos vaikka lähtee extempporee äitille ja iskälle kylään ja haluaa käsityön mukaan. Kyllä se on kuulkaa nyt niin kätevää niin kätevää ;)

P.S. Lipastokin on nyt muuten täynnä niitä käsityönyssäköitä ;)

Monday, 19 August 2013

Carpet laundry.


Vielä ennättää kirjoittaa niin sanotusti kesän puolella yhden kesäpostauksen. Vielä kun lehdissä on puita ja ennen kuin syysmyrskyt lyövät ikkunoihin. Mutta ilmat ovat jo sen verran viilenneet ja tunnelma muuttunut syksyn suuntaan, että jo nyt melkeinpä kaiholla muistelee tätä heinäkuista mattopyykkäyshetkeä. Mökillä pienet askareet menevät ihan viihteestä eivätkä tunnu työläiltä. Mattopyykkäyshän on itseasiassa aivan superkivaa kun saa lotrata veden ääressä vedellä auringonpaisteessa. Mikäs sen parempaa. Matot tuli puhtaiksi ja nyt ne on jo kovassa käytössä eteisessä ja olkkarissa - että voi taas ensi kesänä pistää mattopyykiksi möksällä. Tästä jotenkin sain aasinsillan kotiaskareisiin ja siihen, että en vieläkään ole tälle kesälle pessyt kaikkia ikkunoita. Onko ketään muuta jolla se on vielä edessä tälle vuodelle? Mistä hakea moiseen inspistä?

Sunday, 18 August 2013

Handcraft action plan.

Nyt on kuulkaas neidit ja rouvat (ja miekkosetkin jos niitä täällä käy) asian laita sillä tavoin, että minä olen ryhdistäytynyt käsityösaralla. Otin itseäni niskavilloista ja remeleistä kiinni ja sanoin, että nyt on toiminnan aika! Tilanne on nimittäin viime vuosien aikana eskaloitunut siihen pisteeseen, että lankoja ja työideoita vaan kertyy, mutta itse toteutus tuppaa aina jäämään. Nyt kun nämä muutosten tuulet puhaltavat niin päätin jakaa tekemäni toimintasuunnitelman täällä kaikkien nähtäville ja kannustaa muitakin toimimaan samoin, koska a) monilla on keskeneräisiä käsitöitä, b) siitä tulee niin tosi hyvä mieli kun saa jotakin itse tehtyä valmiiksi ja c) syksy on oivaa aikaa käpertyä käsitöiden pariin. Lähdin purkamaan tilannetta yleisimpien vastaantulleiden pulmakohtien kautta ja kehitin niille ratkaisun.


JOKANAISEN (JA MIEHEN) SYKSYN KÄSITYÖTOIMINTASUUNNITELMA & VASTAUKSET
MAHDOLLISIIN HAASTEISIIN:


1. Ikuisuusprojektit
Joskus keksitty kauhean kiva ajatus tehdä itse torkkupeitto (tai villatakki tai muu vastaava työläämpi työ) jää alkuhuuman jälkeen notkumaan huoneen nurkkaan tai laatikon perukoille, koska siinä on tullut vastaan joko kyllästyminen tai jokin ongelma mikä pitäisi ratkoa. 

Toimi näin: 
Varaa jostakin illasta tunti työlle ja tutkaile mihin olet jäänyt. Vaikea aloittaminen yleensä johtuu siitä, että ei muista missä mennään, työ tuntuu loputtomalta tai jokin vastaantullut probleemi on selvittämättä. Kun saat tässä varatussa ajassa ratkaistua ongelman ja pääset kärryille missä kohtaa oltiinkaan menossa tuntuu työ taas huomattavasti mielekkäämmältä ja helpommalta jatkaa. 

Minulla keskenjäänyt isoäidinneliö torkkupeiton teko tyssähti kun tajusin, että olin tehnyt kahdenlaisia neliöitä. Toisissa on hieman erilaisia silmukoita kuin toisissa joten neliöiden koko hieman vaihtelee ja lisäksi osassa on tehty ylimääräinen reunakerros ja osassa ei. Aion setviä neliöt läpi kuinka paljon on kumpaakin laatua ja jatkaa niiden tekemistä mitä on enemmän. Sen jälkeen ei ole enää syytä olla tekemättä työtä etiäpäin!

2. Ihana lanka mutta ei tietoa mitä tehdä siitä
Sinulla on jotain kivaa lankaa, jolle et ole osannut valita mitä siitä alkaa tekemään.

Toimi näin: 
Selaa käsityölehti arkistoja ja/tai ohjeita netistä. Inspiraatiota ja ohjeita voi hakea esim. Novitan neulemalleista, Ravelrystä, Kauhavan Kangas-Aitan sivuilta tai Lankakauppa Kerän blogista. Malleja ja ohjeita löytyy niin pilvin ja pimein, että varmasti löydät langalle kuin langalle sopivan mallin. 

Ostin nämä ihanat Rowanin sinapinkeltaiset langat Lankakauppa Kerän pop up liikkeestä Helsingistä viime syksynä. Kuten tästä aiheen postauksesta näkee - ostin langat ilman että tiedän mitä niistä teen. Ja edelleen ne nököttää milloin missäkin odottamassa inspistä. Kävin läpi vanhat Suuri Käsityölehdet ja Novitan lehdet ja sieltä arkistoista löytyi jännä pitsimäinen kaulahuivituubimalli, jota aloin nyt työstää. Kivaa saada nämä ihanat langat käyttöön!

// EDIT // Valmistunut työ: Tuubihuivi

3. Lankamäärä & malli ei kohtaa
Sinulla on kerä tai kaksi jotakin hauskaa lankaa, josta olit ajatellut tehdä jotakin, mutta lankamäärä ei riitä alkuperäiseen suunnitelmaan.

Toimi näin: 
Toimi kuten edellisessä kohdassa. Hae inspistä ja etsi ohjeita lehdistä ja netistä ja varmasti löydät langalle jonkin sopivan käytön. 

Minulla on tuhottomat määrät yksittäisiä lankakeriä joille etsin pieniä töitä johon saan lankakerät tuhlattua. Yhdistelin ohjeita ja lankoja ja tein niistä valmiita settejä, että muistan mitä olin ajatellut mistäkin langasta tehdä. Lasten asusteet ovat oiva ratkaisu näille yksittäisille kerille ja samalla saat kivoja viemisiä lapsiperheille tai lahjoja valmiiksi pukinkonttiin. Kätevää!

// EDIT // Valmistunut työ: Lasten lapaset

4. Nämä haluan tehdä, mutta ei ole lankaa
Sinulla on jokin kiva ohje tai käsityölehti tai netistä bongattu malli, mutta ei sopivaa lankaa. 

Toimi näin: 
Hae lankakaupasta täsmäiskuna juuri kyseiselle ohjeelle tarvittava määrä lankaa, jotta ei jää turhaan lankoja yli. Tai läpikäy omat lankavarastot ja katso soveltuisiko jokin olemassa oleva lanka malliin esim. pienellä muokkauksella. 

Ostin superinnoissani Novitan edellisen Sukkalehden, mutta en ole tähän päivään mennessä saanut hankittua sopivia lankoja näille malleille. Nyt kävin lehden läpikotaisin läpi ja löysin kuin löysinkin mallin, johon minulta löytyi jo valmiiksi sopiva lanka. Seuraavaksi tulossa siis turkoosit villasukat!

5. Yksittäiset kerät
Olet ostanut alesta tai hetken mielijohteesta jonkin kivan lankakerän, koska se oli vaan niin ihana ja houkutteleva, mutta se jää vuosiksi lankakorin pohjille ilman käyttöä. 

Toimi näin: 
Toimi kuten kohdassa 2. ja muista kohdan 3. vinkki, että lasten asusteet ja muut pienet työt sopivat yksittäisille kerille mainiosti.

Mulla on paha tapa ostaa alekeriä ilman sen kummempaa ajtusta mitä niistä tekee. Etenkin alet ja herkkuvärit houkuttelee (tänään viimeksi tarttui mintun värinen puuvillalanka mukaan Kärkkäiseltä 1,80e hintaan). Latasin kaikki söpöt pienet lasten töppös ja käsineohjeet riviin ja yhdistelin langat ja ohjeet lankojen sopivuuden mukaan. Nyt alkaa nimittäin tulla minisukkaa ja muuta :)

// EDIT // Valmistunut työ: Pinkit vauvan töppöset

6. Tuhottomat määrät jämälankoja
Kaapit ja korit notkuvat eripaksuisia jämälankoja. 

Toimi näin: 
Yhdistele jämälangat kasoihin langan paksuuden mukaan. Katso kuinka paljon saat saman paksuisia lankoja kasaan ja tee niiden määrän perusteella sopiva suunnitelma. 

Kasasin kaikki jämälankakerät paksuuden mukaan ja ne mitä oli sopiva määrä sukkiin etsin niille sopivan paksuiset puikot ja teen niistä jämälankasukkia. Taidan ottaa mallia näistä Koto Living -lehdessä olleista yllätyskeräsukista, jotka Kiljusen herrasväki -blogissakin vilahtavat

7. Vaikea aloittaa
Olet joskus bongannut jonkun kivan ohjeen ja langatkin on valmiina, mutta työtä ei vain ole tullut aloitettua. 

Toimi näin: 
Kaiva valmiiksi ohje, langat ja tarvittavat puikot ja laita tavarat valmiiksi johonkin kivaan pieneen kassiin tai pussiin, jotta työ on helppo nakata mukaan vaikka mökkireissulle tai juna/lentomatkalle jolloin saat työn aloitettua ja kivaa tekemistä minne oletkaan menossa.  

Kasasin kaikki suunnitellut työt ja langat erilaisiin kangaskasseihin ja paperipusseihin ja ripustelin niitä ympäri kämppää. Nyt voin tarttua työhön kuin työhön helposti kun on kamat valmiina - etenkin kuin tipauttelin vielä oikeankokoiset puikot kasseihin mukaan, jotta työn aloittaminen ei tyssää siihen, että puuttuu puikot tai et löydä ohjetta jne. 

EDIT // Valmistunut työ: Oranssit töppöset

8. Ajatus olemassa, toteutus uupuu
Ajattelet, että olisi kiva tehdä kaverin vauvalle jokin söpö vaate, äidille villasukat, itselle kaulahuivi tms tms, mutta sinulla ei ole lankoja tai mallia. 

Toimi näin: 
Etsi käsiisi juuri se kiva malli ja osta siihen langat. Parhaiten saat apua netistä ja lankakauppojen myyjiltä. Myyjien apu ja neuvot ovat usein arvokkaita. Kysy myös kavereilta apua ja selaa käsityöblogeja inspiraatioksi ja neuvoiksi. Erityisen kivoja käsityöblogeja ovat mm. Eilen tein, Muita ihania, Brisingamen ja Minä itte

Haluan tehdä vauvan kudotun bodyn hupulla. Kävin Lankatalo Priimassa ja kysyin myyjältä neuvoa pulmaani että en ole löytänyt sopivaa mallia. Sain selata kaupan lehtiä ja kirjoja ja sieltä löytyikin yksi kiva malli josta sain ystävälliseltä myyjältä kopion kun ostin siihen sopivat langat. Nyt on kaikki valmiina työn aloittamista varten. 

9. Nyssykät
Olet joskus repinyt jonkun vanhan t-paidan ja lakanan siinä ajatuksessa, että tästähän tulee kivasti kudetta mattoon tai koriin tms, mutta niitä keriä ei ole tarpeeksi moisiin töihin. 

Toimi näin: 
Yhdistele eriväriset matonkuteiden jämät, revityt kankaat ja katso millaisen määrän saat kasattua. Pohdi sen jälkeen mitä tarvitset kotona tai mökillä. Oletko kenties menossa lähiaikoina kaverille kylään ja tarvitset viemisiä? Suunnittele tarpeeseen sopiva malli tai katso neuvoa lehdistä ja netistä ja tee täsmäisku johonkin tarpeeseen. 

Ynnäilin kivan värisen setin kuteita ja teen niistä korin sukille vaatekaappiin. Toinen ajatus oli tehdä eteiseen värikäs matto, mutta sukkakoria tarvitsen kipeämmin joten sellainen siis tulossa. Ajattelin muokata korin tämän ohjeen pohjalta. 


HAASTE
Nämä ovat minulla yleisimmin vastaantulleita ongelmatilanteita joihin nyt olen moneen keksinyt vastauksen ja valmiit työnyssykät odottavat tekoa. Enää ei tarvitse kuin aikaa. Mielestäni parhaita hetkiä käsitöiden tekemiseen ovat kesäpäivät laiturin nokassa tai terassilla, syksyn pimenevät illat kynttilän valossa sohvan kulmassa, hitaat lauantai aamut ennen kuin muut ovat heränneet ja juna yms. matkat, jolloin käsityöt antavat mukavaa ajanvietettä. 

Tämä keskeneräisten ja aloittamattomattomien töiden listaus oli jotenkin äärimmäisen terapeuttista ja tuli mukava fiilis kun tietää mitä voi aloittaa seuraavaksi. Töiden valmistumisen myötä tuleva ilo ja edistymisen huomaaminen ovat juuri niitä arjen pieniä onnenhetkiä, jotka antavat sen lämmöntunteen että on ihanaa tehdä käsillä jotain. 

Haastankin nyt kaikki teidät listaamaan omat keskeneräiset työt, suunnitellut projektit ja haaveena olleet työt ja jakamaan ne omissa blogeissanne tai jos et kirjoita blogia, jaa ne tähän postaukseen kommenttina josta me muut saamme lisäpontta ja ideoita omiin töihimme. Vinkkejä hyvistä käsityöblogeista ja ohjeista ei ikinä voi olla liikaa :)

Thursday, 15 August 2013

Cute pop up café in Vallila.


Vietin Flow-viikonlopun veljeni kämpillä Vallilassa. Oli aivan kuin olisi ollut jossain pidemmälläkin reissussa ja hotellissa yötä kun oli vähemmän tutussa paikassa ja suunnitteli päivän ohjelmaa kuin reissussa konsanaan. Halusin ottaa kaiken irti Helsinki-viikonlopusta :) Ennen Flow aktiviteetteja kävin kirppareilla, ulkona aamiaisella, lankakaupassa ja kävelin pitkin Vallilan katuja. Kaikki oli kivoja juttuja, mutta yksi parhaista oli ehdottomasti lauantaiaamun aamiainen Vallilan Pop up Kesäkahvilassa. Kahvilaa pitää kyseisessä talossa asuva pariskunta. Idea kuulemma heräsi henkiin kun perheen poika muutti viereiseen huoneeseen ja risteykseen aukeava huonetila otettiin uudenlaiseen käyttöön. Lähes kaikki tarjottava tulee lähinurkilta: kahvi vieressä olevasta Helsingin Kahvipaahtimosta, leivonnaiset naapurin kondiittorilta jne. Tila oli kaunis, ulkona olevat pöydät suloiset ja tarjottavat erittäin maistuvia. Palvelu ja rento tunnelma kruunasi kaiken. Join muuten ääreishyvää teetä; Norman Copenhagenin kermateetä. Tietoa, mistä kyseistä teetä Suomesta saa otetaan mieluusti vastaan. Oli sen verran hyvää, että tekee mieli hankkia kotiinkin. Pop up kahvila on leppoinen ja selkeästi paikkansa paikallisten elämissä löytänyt. Tällaisia iloisia piristyksiä lisää Helsinkiin - ja koko Suomeen!

Wednesday, 14 August 2013

Went with the Flow.


Mulle Flow oli tänä vuonna lähinnä töitä, mutta sunnuntaina pääsin hengailemaan rennosti, joka oli ihan mahtavaa. Hyvää musiikkia, hyvää ruokaa, hyvää seuraa ja kiva ilma. What more could a girl want? Päällimmäisimpänä jäi mieleen The Tasty Dogsin maistuva chorizo-hodari, Chjokon makoisa pikkusuklaaleivos, sekä loistavat Of Monsters and Men, Ricky-Tick Big Band & Julkinen sana ja Aino Venna keikat. Olitko sä siellä ja mistä sä tykkäsit?

Monday, 12 August 2013

Kitchen stickers.





Kaikennäköistä sitä on tullut kotonakin tehtyä, mutta yhtään fiksua kuvaa ei tänne ihmisten ilmoille kuitenkaan tunnu saavan, koska aina on joku laatikkokasa kriittisessä kohdassa huonetta, kunnostuksessa olevat saunan lauteet keskellä olkkarin lattiaa tai ihan kohta paikoilleen siirtyvä lakanakasa jossain nurkassa. Mutta iloksemme (ja ehkä teidänkin) kohta pian saadaan meneillään oleva saunaremppa valmiiksi, joka tarkoittaa, että sen jälkeen lähes kaikki tavarat löytävät oman paikkansa. Ei tarvitse enää pitää yhtä-kahta-kolmea huonetta väliaikaisvarastona. Jei! Sitten alkaakin armoton pientavarasisustus ja somistus kun saadaan isot palikat kohdilleen. Tai no niin armoton kuin se nyt vaan voi olla - ei sellaista voi pakottaa. Mulle ne oikeat jutut tuntuu löytyvän vähän niinkuin puolivahingossa ja pikkuhiljaa. 

Joku päivä (ennen saunalaudekamojen ilmestymistä olkkarin keskelle) kerkesin napata keittiön tuunatusta seinästä kuvan johon täkkäsin Granitista löytyneet tarra-arkit. Alkuun ajattelin, että nämähän on maailman paras keksintö sitten klemmarin, mutta eivät ne aivan ole täyttäneet odotuksia. Ajatuksena oli pitää tuossa seinällä meidän viikon menua (joka helpottaa sikana arjen ruonalaittorumbaa), mutta jos edellisen viikon menu on unohtunut pyyhkiä pois ja teksti on ollut siinä yli viikon, ei se meinaakaan enää niin helpolla lähteä pois. Katsotaan nyt kauanko kestävät - ainakin ne on helppo irrottaa seinästä ja heivata pois jos eivät enää aja asiaansa. 

Kuvissa oleva drinksu muodostui Valio Gefilus omena-rypäle-vadelma mehusta, kivennäisvedestä ja sitruunasta. 


Sunday, 11 August 2013

Apple smoothie.


OMENASMOOTHIE

2 rkl Bonne täysmehutiivistettä
4 rkl vettä
1 dl maitoa
2 dl maustamatonta jogurttia
1 dl omenasosetta

Sekoita kaikki ainekset blenderissä. Määrät on arvioita miten heittelin aineksia sekaan tätä tehdessä, joten maista ja lisäile sen mukaan. Tämä on sellainen vähemmän paksu smoothie - helposti juotava :)


Thursday, 8 August 2013

Harvest fest.

Meidän perheessä elokuu tarkoittaa, että juhlitaan elojuhlia. Koko äidin puolen suku kokoontuu viettämään elokuista iltaa yhdessä. Elojuhlat on juhlat, jotka järjestää meidän sukulaisperhe ja heidän ystäväperheensä. Kaikki ystävät ja sukulaiset kokoontuvat heidän maatalon pihamaille syömään ja juomaan ja turisemaan ja kuuntelemaan live musiikkia. Homma toimii nyyttäriperiaatteella ja musiikista vastaa perheiden muusikkomiehet muusikkoystävineen. Joka kerta on jotain uutta - mutta aina pitää myös kuulla ne muutamat tietyt samat biisit miesten bändiltä. Kolme vuotta sitten (jos muistan oikein) laulamassa oli mm. älyttömän lahjakas ja kaunisääninen ja ihana Johanna Iivanainen. Meidän häissä äiti järkkäsi meille ylläriksi tutun laulajatytön laulamaan Johannan kauniin kappaleen Hiljennä minut. Meinaa itku tulla joka kerta kun kuulee tuon kappaleen - on se niin kaunis. Olikohan tämä nyt 17. vai 18. elojuhla? Joka tapauksessa, monta vuotta on tullut samojen omenapuiden katveessa kuunneltua musiikkia myrskylyhtyjen valossa, ihasteltua noita maisemia ja maisteltua mitä ihanampia herkkuruokia. Tässä vielä kuvia ja juttua viime vuoden juhlista.

Jälkkäripöytä notkuu erilaisia itse tehtyjä herkkuja.

Pellolla riittää tilaa lasten (ja aikuistenkin) kirmata.

Ruokajono pitenee vuosi vuodelta.

Kukkakoristelut ovat aina ihanan luonnollisia. 

 
Illan hämärtyessä bändit astuu kehiin omenapuiden katveessa. 

Wednesday, 7 August 2013

Ball pendant.




Virkkasin kummipojalle koristeeksi palloviirin. Tuli sen verran kiva vaikka itse sanonkin, että taidan tehdä pari lisää itsellekin. Helppoa kuin heinän teko ja pääsee kätevästi eroon vanhoista lankajämistä. Väri-ilottelut ja yhdistelymahdollisuudet ovat loputtomat joten iloa riittää tekemisessä pidemmäksikin aikaa.

HELPON PALLOVIIRIN OHJE

PALLON VIRKKAAMINEN

1. Tee aloitussilmukka ja luo kuusi ketjusilmukkaa. Sulje renkaaksi piilosilmukalla.
2. krs: lisää 2 ks jokaiseen silmukkaan
3. krs: *1 ks, lisää 2 ks seuraavaan s:aan* x 6
4. krs: *2 ks, lisää 2 ks seuraavaan s:aan* x 6
5. krs: *3 ks, lisää 2 ks seuraavaan s:aan* x 6
6. krs: 30 ks (vinkki: laita merkkilanka kierroksen alkuun niin sinun ei tarvitse laskea silmukoiden määriä vaan tiedät merkistä milloin kierros on loppu)
7. krs: 30 ks
8. krs: 30 ks
9. krs: *3 ks, virkkaa 2 s yhteen* x 6
- Täytä tässä välissä pallo vanulla tms. mahdollisimman tiiviisti -
10. krs: *2 ks, virkkaa 2 s yhteen* x 6
- Lisää tarvittaessa vanua tms. sisältöainetta, jotta pallosta tulee tasainen -
11. krs: *1 ks, virkkaa 2 s yhteen* Toista *-* niin kauan, että täyttöaukko sulkeutuu

Päätä virkkaus vetämällä lanka viimeisen silmukan läpi.
Isomman pallon saat kun jatkat levennysvaiheessa kerroksia samalla logiikalla, eli ohjeen kerroksen 6. normaalin kerroksen sijaan teetkin vielä lisää levennyksiä *4 ks, lisää 2 ks seuraavaan s:aan* x 6 jne. Lisää kutakin lisäämääsi levennyskerrosta kohden yksi perus ks kerros. Lisää myös saman verran kavennuskerroksia kavennusvaiheessa kun olet tehnyt lisälevennyskerroksia. Levennys ja kavennuskerrosten määrä tulisi olla aina sama jos haluat tasaisen pallon.

Vinkki: Päättele aloituslanka ja mahdolliset värinvaihtolangat virkatessa

Päättele jäljelle jäänyt lanka neulan avulla.


VIIRIN KASAAMINEN

1. Tee haluamasi määrä erikokoisia ja värisiä palloja. Lisää jonkin pallon sisälle pieni kilikello tai muu ääntä pitävä helistimeen sopiva kilistin jos haluat, että viiri pitää ääntä kun sitä liikuttaa. Tällainen versio sopii kivasti esim. lasten vaunuihin.

2. Pujottele viirin väreihin sopiva lanka/naru jokaisen pallon yläkohdan läpi siten, että siihen jää kunnon kiinnistyspinta, ettei pallo irtoa tai jää roikkuvan näköiseksi. Jätä narua kumpaankin reunaan reilusti kiinnistystä varten.

3. Kiinnitä palloviiri haluamaasi paikkaan. Kivoja paikkoja on esim. pinnasängyn päädyt ja reunat, lasten vaunut, ikkunan pielet, kirjahyllyn kulmat jne jne.


Related Posts with Thumbnails