Thursday, 8 August 2013

Harvest fest.

Meidän perheessä elokuu tarkoittaa, että juhlitaan elojuhlia. Koko äidin puolen suku kokoontuu viettämään elokuista iltaa yhdessä. Elojuhlat on juhlat, jotka järjestää meidän sukulaisperhe ja heidän ystäväperheensä. Kaikki ystävät ja sukulaiset kokoontuvat heidän maatalon pihamaille syömään ja juomaan ja turisemaan ja kuuntelemaan live musiikkia. Homma toimii nyyttäriperiaatteella ja musiikista vastaa perheiden muusikkomiehet muusikkoystävineen. Joka kerta on jotain uutta - mutta aina pitää myös kuulla ne muutamat tietyt samat biisit miesten bändiltä. Kolme vuotta sitten (jos muistan oikein) laulamassa oli mm. älyttömän lahjakas ja kaunisääninen ja ihana Johanna Iivanainen. Meidän häissä äiti järkkäsi meille ylläriksi tutun laulajatytön laulamaan Johannan kauniin kappaleen Hiljennä minut. Meinaa itku tulla joka kerta kun kuulee tuon kappaleen - on se niin kaunis. Olikohan tämä nyt 17. vai 18. elojuhla? Joka tapauksessa, monta vuotta on tullut samojen omenapuiden katveessa kuunneltua musiikkia myrskylyhtyjen valossa, ihasteltua noita maisemia ja maisteltua mitä ihanampia herkkuruokia. Tässä vielä kuvia ja juttua viime vuoden juhlista.

Jälkkäripöytä notkuu erilaisia itse tehtyjä herkkuja.

Pellolla riittää tilaa lasten (ja aikuistenkin) kirmata.

Ruokajono pitenee vuosi vuodelta.

Kukkakoristelut ovat aina ihanan luonnollisia. 

 
Illan hämärtyessä bändit astuu kehiin omenapuiden katveessa. 

Wednesday, 7 August 2013

Ball pendant.




Virkkasin kummipojalle koristeeksi palloviirin. Tuli sen verran kiva vaikka itse sanonkin, että taidan tehdä pari lisää itsellekin. Helppoa kuin heinän teko ja pääsee kätevästi eroon vanhoista lankajämistä. Väri-ilottelut ja yhdistelymahdollisuudet ovat loputtomat joten iloa riittää tekemisessä pidemmäksikin aikaa.

HELPON PALLOVIIRIN OHJE

PALLON VIRKKAAMINEN

1. Tee aloitussilmukka ja luo kuusi ketjusilmukkaa. Sulje renkaaksi piilosilmukalla.
2. krs: lisää 2 ks jokaiseen silmukkaan
3. krs: *1 ks, lisää 2 ks seuraavaan s:aan* x 6
4. krs: *2 ks, lisää 2 ks seuraavaan s:aan* x 6
5. krs: *3 ks, lisää 2 ks seuraavaan s:aan* x 6
6. krs: 30 ks (vinkki: laita merkkilanka kierroksen alkuun niin sinun ei tarvitse laskea silmukoiden määriä vaan tiedät merkistä milloin kierros on loppu)
7. krs: 30 ks
8. krs: 30 ks
9. krs: *3 ks, virkkaa 2 s yhteen* x 6
- Täytä tässä välissä pallo vanulla tms. mahdollisimman tiiviisti -
10. krs: *2 ks, virkkaa 2 s yhteen* x 6
- Lisää tarvittaessa vanua tms. sisältöainetta, jotta pallosta tulee tasainen -
11. krs: *1 ks, virkkaa 2 s yhteen* Toista *-* niin kauan, että täyttöaukko sulkeutuu

Päätä virkkaus vetämällä lanka viimeisen silmukan läpi.
Isomman pallon saat kun jatkat levennysvaiheessa kerroksia samalla logiikalla, eli ohjeen kerroksen 6. normaalin kerroksen sijaan teetkin vielä lisää levennyksiä *4 ks, lisää 2 ks seuraavaan s:aan* x 6 jne. Lisää kutakin lisäämääsi levennyskerrosta kohden yksi perus ks kerros. Lisää myös saman verran kavennuskerroksia kavennusvaiheessa kun olet tehnyt lisälevennyskerroksia. Levennys ja kavennuskerrosten määrä tulisi olla aina sama jos haluat tasaisen pallon.

Vinkki: Päättele aloituslanka ja mahdolliset värinvaihtolangat virkatessa

Päättele jäljelle jäänyt lanka neulan avulla.


VIIRIN KASAAMINEN

1. Tee haluamasi määrä erikokoisia ja värisiä palloja. Lisää jonkin pallon sisälle pieni kilikello tai muu ääntä pitävä helistimeen sopiva kilistin jos haluat, että viiri pitää ääntä kun sitä liikuttaa. Tällainen versio sopii kivasti esim. lasten vaunuihin.

2. Pujottele viirin väreihin sopiva lanka/naru jokaisen pallon yläkohdan läpi siten, että siihen jää kunnon kiinnistyspinta, ettei pallo irtoa tai jää roikkuvan näköiseksi. Jätä narua kumpaankin reunaan reilusti kiinnistystä varten.

3. Kiinnitä palloviiri haluamaasi paikkaan. Kivoja paikkoja on esim. pinnasängyn päädyt ja reunat, lasten vaunut, ikkunan pielet, kirjahyllyn kulmat jne jne.


Monday, 5 August 2013

Spaces & surfaces.

Asuntomessuilta vielä pari ajatusta ja otosta. Edellisessä postauksessa esittelin mun lempisisustusjuttuja messuilta ja nyt muutama muu havainto. Messuilla oli paljon näkyvillä paljasta puuta ja betonia. Raakaelementit soljuivat ihanasti yhteen viimeisteltyjen pintojen kanssa. Betoni on nyt pinnalla - tehdään betonipöytiä, ruukkuja ja muuta ja seinissä ja lattioissakin se saa näkyä. Eikä ihme, siitä syntyy todella kaunis rouhea pinta. Itse olen himoinnut betoniseinää jo kauan, mutta nykyisessä kämpässä se ei oikein istu moodiin. Se vaatisi hieman selkeälinjaisemman asunnon - meillä kun on hieman perinteisempää mallia. Keittiössä kyllä viimeiseen asti mietittiin, että josko jätettäisiin välitila raa'aksi, mutta päädyttiin lopulta valkoiseen lasiin. Ehkä joskus vielä tulee sillekin sopiva rako. Monissa uusissa kämpissä tehdään tylsiä ratkaisuja - tilankäytössä ei ole mitään oivaltavaa. Sitäkin näkyi tylsän paljon tämän vuoden messuilla. Mutta löytyi onneksi myös niitä, joissa oli leikitelty erilaisilla tilaratkaisuilla. Ne eivät aina välttämättä ole niitä kaikkein käytännöllisimpiä, mutta kivoja silti :)

Betonia ja kivoja pintoja:


Puuta:
 

Kivoja tiloja:

Tea & blueberries & apple juice.


Kesän aikana piipahdus Thé Huoneeseen toi muutaman makuvaihtoehdon meidän kodin teevalikoimiin. Kummatkin ovat hedelmäisiä - mango ja appelsiininkukka. Ja siihen vielä päälle uusi teekannu ja voila! makoisat teehetket on taas turvattuja :) Teekannu hankittiin Porvoon vanhasta kaupungista Skafferista yksi kaunis kesäpäivä. Mun suku on Porvoosta ja siellä on tullut siksi käytyä paljon. On se vaan ihana - etenkin se vanha kaupunki.

Tänä kesänä on tullut syötyä ehkä ennätysmäärä mustikkaa. Pistettiin sitä kymmenisen litraa pakkaseenkin ja osa kerätyistä syötiin aamumyslin kera ja lopuista tein mustikkaproteiinipiirakan, jonka ohjeen löysin The Good Morning blogista. Kiva terveellisempi vaihtoehto perusmustikkapiirakalle. Kandee kokeilla jos vähänkään terveellisemmät vaihtoehdot kiinnostaa!

Ja lopuksi vinkki vinkkilöinen; Bonnen omena täysmehutiiviste on vallan hyvää! Se on lisä- ja säilöntäaineeton eikä siihen ole lisätty sokeria. Laimennus on yhden suhde kahteen eli litrasta tulee n. kaksi litraa mehua. Maistuu tosi omenaiselta ja mun makuun voi tehdä hieman loivempanakin joten on siten vielä vähän riittoisampaakin. Me likey! Sen purnukan löysin ihan paikallisen Prisman hyllyltä.

Sunday, 4 August 2013

Asuntomessut 2013 Top 16

Just ja just kerettiin käydä Hyvinkään asuntomessuilla ennen kuin ne loppuu vaikka asutaan käytännössä tässä ihan messualueen naapurissa. Kesä se vaan on semmoista tavallaan kiireistä aikaa kun on kalenteri täynnä mökillä löllöilyä ja muuta mukavaa. Meillä oli kiva messukeli ja oli mukavata käydä katsastelemassa sisustuksia ja taloja.

Tässä mun top 16 juttua messuilta:

Mahdottoman herkkä nurkkaus tytön huoneessa.

Pöytä ja lamppu ne yhteen soppii.

Ah, mikä kaunis yhdistelmä!

Tämän nimijutun varastan aivan surutta. T. ikuisuuden vieraat/kädet-kylttien hirvitysvalikoimaa ihmetelleenä

Simppeli ja leikkisä työpöytä nurkkaus.

Kivasti rakennettu hylly + taulu hykermä ja kiva uloskäynti partsille.

Ihana katto, ihana pöytä, ihana matto, ihanat taulut, ihana puulammas, ihana tuoli, ihana T-kirjain - ihanat KAIKKI!

Superhienoa maja. Me want to play NOW!

Korut kauniisti esillä. 

Mahtava harmaa eläväpintainen seinä ja harmoninen harmaa-kelta-valko-musta värimaailma.

Raitaa ja virkattua ja neulottua pintaa - saa nähdä koska siihen kyllästyy, mutta vielä uppoaa kybällä.

Kiva ruokailualue kokonaisuus - tässä maistuisi juoda teet.


Oi tuo lempimatto tekee mistä vaan huoneesta kivan.

Lempparitaloksi valikoitui kuvassa oleva Honka Lumi ja tiukkana kakkosena messujen supersuosikki Lammi kivitalo Maja

Mitkä oli teidän lemppareita?

Wednesday, 31 July 2013

Summer brunch.


Kyllä hätä keinot keksii - vai miten sitä sanotaan? Möksällä ollessa tuli hellekeli ja haluttiin syödä aamiaisbrunssi ulkona, mutta mökkirempan keskellä ei ollut vielä kunnon ulkohuonekaluja joten otettiin remppapöytä käyttöön brunssikamoille. Itse asiassa pöytä on sen verran kivan näköinen kuluneine lautoineen ja tuolla lailla isona olemukseltaan, että taidetaanpa säilyttää se vastaisuudessakin tarjoilupöytänä :)

Brunssi sisälsi omatekoista granolaa, turkkilaista jogurttia, oman maan mustikoita, mansikoita, saaristolaisleipää, ruisleipää, sämpylöitä ja muuta herkkua. Aamiaiset pitkän kaavan mukaan on yksi mun lempiasioista. Ehkä siksi, koska yleensä arkiaamuisin tulee lähinnä vedettyä juosten jogurtit & mysli tai weetabixit naamariin. Nyt aion kyllä yrittää herätä edes 10 minuuttia aiemmin ja nauttia arkiaamiaisistakin.

Monday, 29 July 2013

Recycling center fun.



Kesällä (nykyään) mökkeily on meidän ykkösjuttu. Siihen liittyy muutamat jo parissa vuodessa "vakiintuneet" tavat ja reissut. Mökiltä pitää ajaa lähimmälle huoltsikalle veneellä jädelle aurinkoisena päivänä, pestä matot laiturilla, poimia mustikat pakkaseen, pelata hulluna sinkki -korttipeliä, kuunnella Radio Voimaa ja tietty pitää käydä kiertämässä Mäntyharjun kirpparit ja kierrätyskeskus. Viimeisin on huippua! Pienten kylien ja kaupunkien kirpparit ovat yleensä melkoisia aarreaittoja. Tosin tänä vuonna (ihme ja kumma) ei tarttunut mitään mukaan. Mutta ensikäynti Mäntyharjun kierrätyskeskuksella oli joka tapauksessa mahtia. Harmillisesti nuo valmiiksi tuunatut pinnatuolit sateenkaaren väreissä eivät vielä olleet myynnissä, muuten sellaisen mukaan nappaaminen olisi ollut lähes välttämätöntä vaikka paikkaa sille ei olisi ollutkaan tiedossa ;) Niin ovat herkun värisiä. Onko teillä vakkarikesäkirpparipaikkoja mitkä kierrätte?


Related Posts with Thumbnails